Keijo

KHL

Valikko

KHL

Jokereille sokkitappio – kahden maalin johto petti

KHL
Jokerit avasi KHL:n pudotuspelikevään kirvelevällä kotitappiolla.
Jokerit aloitti seurahistoriansa ensimmäisen KHL:n pudotuspelisarjan shokeeraavasti. Jokerit kärsi kotihallissa 2–3-jatkoaikatappion Minskin Dinamoa vastaan.

Tuloksen myötä Jokerit menetti kotietunsa. Jatkoon pääsyyn vaaditaan neljä voittoa.

Dinamo selvisi jatkoajalle vasta aivan varsinaisen peliajan lopussa syntyneellä tasoituksella. Charles Linglet survoi maalin kulmalta pelin 2–2:een, kun kellossa oli jäljellä vain 1.27.

Jatkoajalla Jokerit sai yrittää kahden miehen ylivoimalla peräti yli puolitoista minuuttia – ilman tulosta.

Kun ei Jokereille voitto kelvannut, niin ratkaisijaksi nousi lopulta Dinamon Matt Ellison, joka iski tyylikkään syöttökuvion päätteeksi 3–2-voittomaalin maalin edustalta ajassa 72.17.

Avausottelua seurasi Arenassa 11 728 katsojaa.

Jokerit sai otteluun hyvän alun. Puolustaja Atte Ohtamaa laukoi isännät 1–0-johtoon ajassa 8.30. Avausmaali vapautti Jokerien pelaamista, ja joukkue pysyi kuskin paikalla koko avauserän. Toisesta erästä lähtien Jokerit alkoi kaivaa verta nenästään lepsulla pelaamisellaan ja turhilla jäähyillä.

Kesken isäntien suvantovaiheen Jokerien ruotsalaishyökkääjä Linus Omark taiteili Petr Koukalille avopaikan, josta Koukal näpäytti Jokerit 2–0-johtoon.

Dinamon verkkaiseen pelitempoon mukaan lähtenyt Jokerit oli 2–0-maalin jälkeen ajoittain lirissä puolustusalueellaan, mutta ruotsalaisvahti Henrik Karlssonin loistotorjunnat pelastivat isännät useaan otteeseen. Ilman Karlssonia Jokerit olisi ollut perjantaina suurissa vaikeuksissa.

Päätöserässä Jokerien peli meni entistä enemmän puolustustaisteluksi. Dinamo sai pitää kiekkoa, ja Jokerit passivoitui. Yhdeksän minuuttia ennen erän loppua Dinamo sai tärkeän 1–2-kavennuksen, kun Ryan Vesce onnistui maalin edestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Sastamalan surmakuski peitti kasvonsa oikeudessa – vangittiin epäiltynä kahdesta taposta

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    7. 7

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Norjalaisurheilijat kasvomaskit päällä MM-Lahteen: ”Nämä ovat vainoharhaisuuden MM-kisat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Sastamalan surmakuski peitti kasvonsa oikeudessa – vangittiin epäiltynä kahdesta taposta

    6. Näytä lisää