Sebastian

KHL

Valikko

KHL

Mitä ihmettä! Bratislava jatkaa sittenkin KHL:ssä? Suomalainen ehdolla päävalmentajaksi

KHL
Itä-Euroopan jääkiekkoliiga KHL:stä kuuluu kummia.
Viimeisimpien tietojen mukaan ensi kauden KHL:ssä jatkavat kaikki viime kauden seurat, mikä olisi jättiyllätys. Vielä huhtikuussa nimittäin näytti siltä, että KHL:stä lähtee varmuudella kaksi seuraa, ja lisäksi vaakalaudalla oli kuuden muun seuran jatko.

Erikoisin tieto koskee Slovan Bratislavaa, jonka vetäytymisestä KHL ilmoitti virallisesti heti runkosarjan päätyttyä. Nyt kuitenkin myös Bratislava on lähdössä vahvasti mukaan ensi kauden sarjaan. Jokerien GM Jari Kurri vahvisti asian tällä viikolla ilmestyneelle Urheilusanomille. Kurri istuu KHL:n hallituksessa.

– Totta se on. KHL:n tuoreissa palavereissa on ollut paikalla jokaisen seuran edustajia, ja se käsitys meillä on, että kaikki seurat jatkavat ensi kaudella, Kurri sanoi lehdelle.

Mikäli Slovan saa KHL-lisenssin, sen päävalmentajaksi on Ilta-Sanomien tietojen mukaan ainakin Kai Suikkanen. Slovan on etsinyt ensisijaisesti slovakialaista päävalmentajaa, mutta toistaiseksi tuloksetta. Myös tshekkilähtöiset koutsit ovat tiukassa.

Suikkanen valmensi viime kaudella SM-liigaseura TPS:ää, josta sai kuitenkin potkut kesken kauden. Suikkanen valmensi TPS:n mestariksi keväällä 2010. KHL:ssä hän valmensi Lokomotiv Jaroslavlia kauden 2010-2011 alussa, kunnes sai lähtöpassit marraskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. 6

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Kimi Räikkönen yllätti Helsingissä – marssi kentälle harrastesarjan ottelussa

    9. 9

      EK3: Ogier ajoi ojaan – Hänninen ja Latvala hyvissä asemissa

    10. 10

      Nöyrä ryöstäjä iski Itä-Pakilassa – pyysi anteeksi jo kaupasta lähtiessään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    10. 10

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. Näytä lisää