Anna, Anne, Anu

KHL

Valikko

KHL

Jokerit nojaa entistä enemmän itään

KHL
Jokerit sai uuden sponsorin.
Jokerit on kesän aikana hankkinut riveihinsä kolme tanskalaista ja yhden norjalaisen pelaajan.

Maanantaina areenan jäälle Pasilassa asteli taas yksi norjalainen. Tyköistuvaan pukuun sonnustautuneen herrasmiehen viesti ei kuitenkaan ollut Jokereiden nojautuminen Pohjoismaihin vaan päinvastoin yhä voimakkaammin itään.

Mies oli teknologiayhtiö Huawein Keski- ja Itä-Euroopan sekä Pohjoismaiden operatiivinen johtaja Kenneth Fredriksen. Kiinalaisyhtiö on kiinnittänyt suursopimuksilla yhteistyöseuroja useista maista yhden kustakin, kuten Borussia Dortmundin Saksasta, AC Milanin Italiasta ja Arsenalin Englannista. Ja nyt Jokerit Suomesta.

– Oli aika helppoa tehdä päätös, kun olimme arvioineet vaihtoehtomme Suomen markkinoilla. Jokerit on tunnettu brändi, jolla on laaja yleisö Suomessa, Fredriksen sanoi.

Eikä ainoastaan Suomessa, huomauttivat Jokerien johtajat.

– Ei tämän mittaluokan yhteistyökuvio olisi ollut mahdollinen, jos Jokerit pelaisi kotimaisessa liigassa, totesi Jokerien pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Harry "Hjallis" Harkimo viitaten seuran pelaamiseen Itä-Euroopan KHL-liigassa.

Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohonen kutsui Huawei-sopimusta "ensimmäiseksi päänavaukseksi" kansainvälisen tason sponsoriluokkaan.

Huawei ei epäröinyt yhteistyötä, vaikka Venäjän-vastaiset talouspakotteet rasittavat Jokerien omistajaporrasta. Jokerien osakas ja joukkueen kotihallin pääomistaja Roman Rotenberg joutui USA:n pakotelistalle viime viikolla.

– Jos jotakin uutta ilmenee, sen vaikutukset nähdään sitten, mutta en usko näiden seikkojen vaikuttavan yhteistyöhömme mitenkään, Fredriksen totesi.

Jokerienkaan toimintaan tuoreet pakoteuutiset eivät ole toistaiseksi vaikuttaneet. Kohonen kertoi, että yhteistyökumppaneihin on oltu yhteydessä, eivätkä sopimukset ole nykytilanteessa vaarassa.

– Jokerit ei ole millään pakotelistalla, hän korosti.

Kohonen muistutti, että tilanne oli hankala viime kesänäkin, kun Ukrainan konflikti kävi kuumana ja pakotteet rasittivat Jokereiden omistajia silloinkin. Kauden aikana Jokerien pelaajapalkat olivat pahimmillaan muutamia viikkoja myöhässä.

– Talous- ja sotilaspoliittiset kriisit ovat sellaisia asioita, jotka huolestuttavat kaikkia. Asiat pitää laittaa kontekstiinsa. Jos meillä on rahansiirtohuolia, niin se on aika pieni huoli, Kohonen totesi.

– Tämä on business as usual. Usual on nyt sitä, että on vähän hankalaa.

Tabletteja treeneihin

Nopeasti kasvanut Huawei on maailman kolmanneksi suurin älypuhelinten myyjä. Yhtiö ei tule Jokereihin ainoastaan merkkinä pelipaitoihin, vaan sen tabletti- ja rannetietokoneita tuodaan valmennuksen apuvälineiksi junioriorganisaatiota myöten.

Toimitusjohtaja Kohosen mukaan Jokerit haluaa olla KHL:n ykkösseura urheilutoiminnan laadulla mitaten. Sillä tiellä se on ollut jo ennestään, kun joukkuetta valmentaa kiekkoprofessoriksikin kutsuttu Erkka Westerlund.

– Me olemme korkean teknologian joukkue. Pidämme huolta pelaajistamme ja koko organisaatiostamme, mittaamme heidän suorituksiaan, Kohonen totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    4. 4

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

    10. 10

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    4. 4

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. Näytä lisää