Toni, Anton, Antto

KHL

Valikko

KHL

Venäläissivuston paljastus: KHL:n puheenjohtaja eroaa – Jokerien pomo ehdolla

KHL
Venäläinen Sportbox-verkkosivusto kertoo, että Dmitri Tshernyshenko eroaa KHL:n puheenjohtajan tehtävästä.
Sportboxin mukaan ero astuu virallisesti voimaan 8. syyskuuta, kun KHL:n hallitus kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen mm. pohtimaan viime aikoina kovasti tapeetilla ollutta KHL:n ulkomaalaiskysymystä.

KHL sai asiassa rajusti nokilleen, kun Venäjän urheiluministeriö jyräsi KHL:n oman kannan ja tiukensi ulkomaalaissäännön koskemaan myös valkovenäläisiä ja kazakstanilaisia pelaajia.

Sportboxin uutinen on paikkansa pitäessään merkittävä paristakin syystä.

Ensiksikin ero on hyvin yllättävä, sillä Dmitri Tshernyshenko ehti olla KHL:n puheenjohtajana vain reilut yhdeksän kuukautta. Hän astui tehtäväänsä viime marraskuun lopussa Venäjän presidentin Vladimir Putinin näyttävällä ilmoituksella. Myös eron ajankohta – vain reilu viikko runkosarjan alkamisen jälkeen – jättää kovasti kysymyksiä ilmaan.

Toisekseen Tshernyshenkon seuraajaksi on Sportboxin tietojen mukaan tarjolla kaksi nimeä: kaksinkertainen olympiavoittaja Vjatsheslav Fetisov sekä Jokerien osaomistaja Roman Rotenberg.

Mikäli Rotenberg tulee valituksi tehtävään, valta Venäjän jääkiekossa vain keskittyy. Jokerien ohella Rotenberg on Pietarin SKA:n varapuheenjohtaja ja myös Venäjän jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. 6

      Suomalaisalus pelasti uppoavan laivan miehistön – päällikkö TS:ssa: ”Ilmiselvää, että menemme sinne auttamaan”

    7. 7

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    8. 8

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    9. 9

      Vaativat hoidot alkamassa – Palloliiton Pertti Alajan sairausloma jatkuu

    10. 10

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    9. 9

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    10. 10

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. Näytä lisää