Ilmari, Ilmo

KHL

Valikko

KHL

Osalan vastuu kasvaa Magnitogorskissa – ”Olympialaiset suuri unelma”

KHL
Metallurg Magnitogorskin Oskar Osala on pelannut tällä kaudella myös sentterinä.
Kuluva jääkiekkokausi toi ison muutoksen hyökkääjä Oskar Osalan rutiineihin. Kolmatta kauttaan KHL:n Metallurg Magnitogorskia edustava Osala on saanut totutella keskushyökkääjän tehtäviin ensi kertaa sitten junioriaikojen. Tosin Jokerit-ottelussa Osala, 27, ahersi tutummin laitahyökkääjänä.

– Keskellä on ollut kiva pelata. Olen oppinut paljon uutta, ja on mennyt yllättävän hyvin. Joka pelissä tulee vaihtoja keskellä, paitsi tänään, Osala kertoi.

Ensimmäisellä KHL:n kaudellaan Nizhnekamskissa 2011–12 Osala summasi tehopisteikseen 12+7=19, ja seuraavalla tuli petraus 14+10=24:ään.

Toissa kauden Osala aloitti Nizhnekamskissa ja kokosi 33 ottelussa pisteet 5+12=17, kunnes siirtyi tulevaan mestarisikermään. Kultasesonki Magnitogorskissa tuotti 19 runkosarjapelissä pisteet 5+5=10, ja 21 pudotuspelissä saldo oli 0+6.

Viime kaudella 55 pelissä Osala kokosi tehot 11+5=16. Siihen nähden tämän kauden kertymä 4+7=11 vain 20 kamppailusta lupaa hyvää.

– Roolini on kasvanut. Ensimmäisestä toiseen vuoteen, ja nyt vielä enemmän. Kova työ palkitaan, Osala kiteytti rooliaan Mike Keenanin valmennuksessa.

Leijonissa Osala debytoi 2007, ja maajoukkueessa hän on pelannut neljällä tuoreimmalla kaudella osallistumatta MM-kisoihin. Taklauspelistään tunnettu hyökkääjä ei ujostele tavoitettaan pelata jälleen pian Leijonissa.

Maajoukkueen seuraava turnaus alkaa Helsingissä jo kolmen viikon kuluttua.

– Seuraavat olympialaiset ovat minulle suuri haave ja unelma. Se herättää minut joka aamu, Osala sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    3. 3

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    7. 7

      Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

    8. 8

      Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

    9. 9

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    10. 10

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    7. 7

      Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    3. 3

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. Näytä lisää