Sebastian

KHL

Valikko

KHL

Jokerien alakulo jatkuu – Sotshin vuoro kurittaa

KHL
Jokereille tuli seitsemän pelin jaksossa jo viides tappio. HK Sotshi voitti kotonaan 3–0.
Alkukausi oli Jokereilta silkkaa unelmaa, kun Jokerit purjehti voitosta voittoon.

Viime peleissä tahti on kääntynyt täysin päinvastaiseksi. Nyt voitot ovat kiven takana, ja tappioita tulee solkenaan.

Tiistai-iltana Jokereita kuritti läntisen konferenssin alemmassa keskikastissa oleva HK Sotshi maalein 3–0. Jokereilla on nyt seitsemästä viime pelistä peräti viisi tappiota.

Sotshin maalinteon aloitti Petr Stshastlivy jo ottelun toisella minuutilla, ajassa 1.25. SM-liigasta tuttu Ben Maxwell iski Sotshin 2–0-johtoon puolustaja Janne Jalasvaaran syötöstä heti toisen erän alkajaisiksi, ja reilut kaksi minuuttia myöhemmin Jegor Morozov iski loppuluvut.

Jokerit voitti ottelun laukaukset selvästi 38–24, mutta tehokkuus oli tipotiessään. Pelkästään kolmannessa erässä Jokerit pommitti 16 laukausta kohti Konstantin Barulinin maalia, mutta Venäjän entinen maajoukkuemaalivahti kesti.

Jokerit on sarjataulukossa läntisessä konferenssissa yhä toisena, vaikka se on kerännyt konferenssissa vasta viidenneksi eniten pisteitä.

Erikoisuus selittyy sillä, että Jokerit johtaa vielä omaa divisioonaansa. Jos Medvescak Zagreb tai Pietarin SKA menee Jokereista ohi, Jokerit putoaa sarjataulukossa oitis viidenneksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkoi USA:ssa – Obama poistui Valkoisesta talosta viimeistä kertaa

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Ensimmäiset kuvat Trumpista vallanvaihdon päivänä! Melanian tyyliä verrattiin välittömästi Jackie Kennedyyn

    6. 6

      Äkillinen linjanmuutos hämmensi – nyt jyrähtää Mäkäräisen pomo: ”Säännöt koskevat myös Kaisaa”

    7. 7

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    8. 8

      Kolmen ADHD-lapsen äiti Susanna, 40, avautuu – ”Meillä on ollut näkymätön ongelma”

    9. 9

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    10. 10

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    9. 9

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    10. 10

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkoi USA:ssa – Obama poistui Valkoisesta talosta viimeistä kertaa

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Ensimmäiset kuvat Trumpista vallanvaihdon päivänä! Melanian tyyliä verrattiin välittömästi Jackie Kennedyyn

    6. Näytä lisää