Tuuli, Tuulia, Hilda

KHL

Valikko

KHL

Omsk täpärästi Jokereita parempi

KHL
Jokerit avasi viiden kotiottelujaksonsa KHL-jääkiekkoliigassa niukalla tappiolla, kun Avangard Omsk oli parempi jatkoajan jälkeen 3–2.
Helsinkiläisjoukkue hallitsi parittomia eriä, mutta hävisi tehottomuuteensa.

– Paljon hyvää, mutta pienet asiat ratkaisevat. Toisessa erässä menetimme hallinnan, pientä huolimattomuutta, Jokerien päävalmentaja Erkka Westerlund listasi.

Ensivaikutelman perusteella Jokerit näytti jyräävän näppärästi voittoon, sillä niin vahvasti ja tehokkaasti sen aggressiivisen karvauspeli toimi avausjaksolla.

Pelin viidennellä minuutilla isäntien maali- ja pistehai Brandon Kozun viimeisteli isännille 1–0-johdon Peter Reginin ja Philip Larsenin esityöstä. Omsk sai ensimmäisen huippupaikkansa viimeistelyyn vasta 13,5 minuutin jälkeen, mutta vielä tuolloin Jokerien maalia vartioinut Henrik Karlsson ei ollut yllätettävissä.

Asetelma vaihtui tyystin toisessa erässä. Omsk rullasi vaivatta Jokerien puolustusalueelle napaten pelistä otteen. Kotijoukkue ei pystynyt pitkään taistelemaan takaiskuitta, Omskin Ilja Mihejev tasoitti pelin 2–1-hyökkäyksen päätteeksi.

Jakson päätteeksi vain 34 sekuntia ennen taukosummeria vieraat menivät johtoon, kun puolustaja Denis Kuljashinin pommilämäri ylivoimalla yllätti Karlssonin.

– Erittäin raskas ja vaikea ottelu meille. Onneksi pelaajat jaksoivat taistella loppuun asti, Omskin vastuuvalmentaja Jevgeni Kornuhov kiteytti.

Tehokaksikko ja loukkaantuminen

Kolmannessa erässä Jokerien pelastajaksi nousi jälleen joukkueen tehopistetilaston kärkiduo Kozun ja Regin. Nyt Kozun toimi syöttäjänä ja Regin viimeisteli 2–2-tasoituksen.

– Tämä (Omsk) on yksi vaikeimmista joukkueita päästä maalintekoalueelle. Näiltä herroilta löytyy se viimeinenkin puristus, että pystytään saamaan kiekko maaliin, Jokerien Westerlund kehaisi syömähampaita.

Jatkoajalla Omskille vihellettiin rangaistuslaukaus, jonka Ilja Zubov ampui tolppaan. Ekstrapisteen ratkaisi joukkueelleen muutoin vaisusti pelannut tshekkihyökkääjä Martin Erat, joka niittasi kiekon kuuden miehen ryppäästä Karlssonin taakse.

Jokerien tähtihyökkääjiin lukeutuva Juhamatti Aaltonen loukkaantui kolmannessa erässä, mutta hänen tilanteestaan ei tuoreeltaan tiedetty.

– En ihan nähnyt, miten hän hyökkäystilanteessa ajautui sinne päätyyn. Ei tiedä vielä, mitkä ovat meidän tappiot, päävalmentaja Westerlund sanoi.

Amur Habarovsk–Sibir Novosibirsk 0–3 (0–0, 0–2, 0–1)

Admiral Vladivostok–Metallurg Novokuznetsk 2–1 (1–0, 0–0, 1–1)

Metallurg Magnitogorsk–Ak Bars Kazan vl. 1–2 (0–0, 1–0, 0–1, 0–0, 0–1)

Salavat Julajev Ufa–Lada Toljatti 5–1 (1–1, 2–0, 2–0)

Ufa: Sami Lepistö 1+1.

Lokomotiv Jaroslavl–Avtomobilist Jekaterinburg 7–4 (3–3, 2–1, 2–0)

Jaroslavl: Petri Kontiola 0+3.

Jekaterinburg: Eero Elo 1+0, Tommi Kivistö 0+1.

Jokerit–Avangard Omsk ja. 2–3 (1–0, 0–2, 1–0, 0–1)

Jokerit: Brandon Kozun 1+1, Peter Regin 1+1, Philip Larsen 0+1, Henrik Karlsson 17/20 torjuntaa.

Severstal Tsherepovets–Medvescak Zagreb 4–0 (1–0, 1–0, 2–0)

HK Sotshi–Jugra Hanti-Mansijsk 5–1 (0–0, 1–1, 4–0)

Moskovan TsSKA–Slovan Bratislava 0–2 (0–0, 0–1, 0–1)

Pietarin SKA–Barys Astana 5–1 (2–1, 2–0, 1–0)

SKA: Jarno Koskiranta 1+1, Mikko Koskinen 31/32 torjuntaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      74 ihmisen ruumiit löytyivät rannalta Libyassa

    6. 6

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    9. 9

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    10. 10

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      74 ihmisen ruumiit löytyivät rannalta Libyassa

    6. Näytä lisää