Enni, Enna, Eini

Koripallo

Valikko

Koripallo

Pyrinnön valmentaja: "Tompan" pitää keksiä jotain

Suurin osa mediahypestä ennen Korisliigan finaalisarjaa keskittyi Torpan Poikiin ja sen yritykseen tuoda Pantteri-patsas takaisin Helsinkiin ensimmäisen kerran kahteentoista vuoteen. Runkosarjan voittanut Pyrintö sen sijaan jätettiin usein haastajan asemaan.

Pyrintö kuitenkin näytti sitkeytensä viemällä ottelusarjan ratkaisun väkisin kotikentälleen.

Ensimmäisen ottelun Tampereella Pyrintö vei jatkoajalla, mutta ToPo torppasi vastustajansa ensin kotonaan 106-88 ja ryösti sitten kotiedun Pyynikistä lukemin 76-75. Torstai-iltana mestaruuden piti olla katettu munkkalaisjoukkueelle. Toisin kävi.

- Matsi meni ihan täysin meidän käsikirjoituksemme mukaan, Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola totesi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

- Tänään me lähdettiin puolustukseen vähän passiivisemmin. Tomppa (ToPon valmentaja Tomi Kaminen) joutuu keksimään jotain, sillä meillä on siihen vielä pari pientä juttua takataskussa.

Kaminen myönsi mestaruuspaineiden kenties kiipineen pelaajiensa alitajuntaan.

- Meillä oli ottelun alku todella heikko esitys, ja Pyrintö sai siinä hengen päälle. Hävittiin 1-1-tilanteet ihan liian helposti.

- Tampereella kuitenkin soi lauantaina varmasti se We are the champions jommallekummalle joukkueelle, Kaminen piikitteli Pyrintöä, jonka kotihallissa soi mestareille perinteisesti omistettu klassikkokappale jo ensimmäisen finaalivoiton jälkeen viime viikon torstaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  2. 2

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. 6

    VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

  7. 7

    Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

  8. 8

    Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  2. 2

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. Näytä lisää