Kyllikki

Koripallo

Valikko

Koripallo

Petteri Koposella vaisut jäähyväiset

Koripalloilija Petteri Koposen jäähyväiset espoolaisfaneille jäivät sangen vaisuiksi, kun hänen uusi seuransa Virtus Bologna hävisi yllättäen Espoon Hongalle tiistai-iltana. Honka päihitti italialaisjoukkueen Espoon Areenalla lukemin 86-74 (43-40).

Koponen ei päässyt juurikaan esittämään taitojaan, sillä hän pelasi vain 11 minuuttia. 20-vuotias suomalainen jäikin kamppailussa kokonaan pisteittä.

- En ole ihan vielä hirveästi joukkueeseen päässyt sisälle. Oli aika vaikea pelata, kun koko ajan piti miettiä kentällä, mitä pitäisi tehdä, Koponen kuvaili.

Bolognan päävalmentaja Renato Pasquali muistutti, että Koponen on toistaiseksi harjoitellut vain kerran joukkueen kanssa.

- Hänen täytyy oppia tuntemaan joukkuetoverinsa. On vaikeaa muodostaa hänestä vielä mielipidettä, mutta tiesimme kyllä hyvin jo etukäteen, minkälaisen pelaajan saamme, Pasquali kuvaili.

Pasqualin mukaan Koponen saattaa pelata tulevalla kaudella pelintekijän lisäksi myös heittävän takamiehen pelipaikalla.

- Hänen täytyy osoittaa, mitkä ovat hänen vahvuutensa. Jos hän pelaa riittävän hyvin, hän voi saada paikan jopa aloitusviisikossa, Pasquali muotoili.

Hongan parhaimmistoa olivat maajoukkuemiehet Jukka Matinen (18/2) ja Kimmo Muurinen (11/10) sekä tutut vahvistukset Akeem Scott (17/2) ja Monte Cummings (18/5). Bolognan entinen NBA-pelaaja, vain 165-senttinen Earl Boykins (12/4/4 syöttöä) ihastutti ajoittain, mutta ei selvästikään ollut parhaimmillaan.

Koponen myönsi, että pelaaminen entistä joukkuetta vastaan reilun 3 100 katsojan edessä tuntui haikealta.

- Olihan se vaikeata, kun tuntee kaikki jätkät niin hyvin. Ja varmasti tulee matkan varrella vielä ikävä Espoota ja Tapiolaa, Koponen mietti.

Honka aloitti väkevästi ja siirtyi Kimmo Muurisen donkilla jo 20-9-johtoon, kun ottelua oli pelattu vajaat seitsemän minuuttia. Tämän jälkeen Koponen tuli ensi kertaa vaihdosta kentälle ja Bologna tuli jo pisteen päähän (22-23) 45 sekuntia ennen jakson loppua.Kamppailu eteni tasaväkisesti, kunnes kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Honka karkasi 80-74-johtoon Jukka Matisen ja Ben Perkinsin perättäisillä koreilla. Bologna ei siitä enää toipunut etenkin, kun joukkueella oli loppuhetkillä suuria vaikeuksia Hongan liikkuvaa paikkapuolustusta vastaan.

Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic ilmoitti, ettei voitto Bolognasta tullut hänelle yllätyksenä.

- Taidan olla ainoa ihminen, joka todella uskoo suomalaisiin pelaajiin, Pavicevic julisti.

Ottelun tilastot

Espoon kaupungin 550-vuotisjuhlaottelu:

Honka-Virtus Bologna, Italia 86-74 (43-40)

Honka: Kimmo Muurinen 11/10/4 syöttöä, Akeem Scott 17/2/3 riistoa , Ben Perkins 11/3/3 riistoa, Sasu Salin 5/-, Monte Cumnmings 18/5, Petri Heinonen 6/2, Jukka Matinen 18/2.

Virtus Bologna: Sharrod Ford 2/2, Petteri Koponen -/4, Bret Blizzard 9/1, Jamie Arnold 20/3, Alex Righetti 3/1, Earl Boykins 12/4/4 syöttöä, Guilherme Giovanni 2/5, Roberto Chiracig 4/3, Andre Langford 14/2, Dusan Vukcevic 8/3.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  2. 2

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  3. 3

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  4. 4

    Senaatintorilla lauletaan Finlandiaa

  5. 5

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  6. 6

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  7. 7

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  8. 8

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  9. 9

    Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

  10. 10

    Kukaan ei ostanut äidin käsitöitä myyjäisissä – pojan kultainen teko pelasti päivän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  5. 5

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  6. 6

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  7. 7

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  10. 10

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  2. 2

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  3. 3

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  4. 4

    Senaatintorilla lauletaan Finlandiaa

  5. 5

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  6. Näytä lisää