Eija

Koripallo

Valikko

Koripallo

Suomi paineitta ratkaisuotteluun

Takamies Sasu Salin kohtaa tuttuja pelaajia, kun Suomi taistelee jatkolohkon päätösottelussa puolivälieräpaikasta maanantaina Sloveniaa vastaan koripallon EM-kisoissa.
Olimpija Ljubljanassa ammatikseen pelaava Sasu Salin, 20, tietää tarkalleen, mihin esimerkiksi hänen joukkuetoverinsa Saso Ozbolt ja Goran Jagodnik parhaimmillaan pystyvät.

- Meidän ei tarvitse kuin tehdä parhaamme. Slovenialla on kaikki paineet, Salin kuvaili ennakkoasetelmia sunnuntai-iltana Vilnan Suomen-suurlähetystössä, jossa järjestettiin cocktail-tilaisuus maajoukkueen menestyksen kunniaksi.

- Pelkästään pääsy 12 joukkoon oli jo aivan mieletön saavutus.

Apuvalmentaja Jukka Toijala arvioi, että ratkaisuottelussa on kyse siitä, miten Suomi pystyy toteuttamaan juurikin omaa pelitapaansa.

- Tärkein taktinen asia on se, että Slovenia juoksee kenttää todella hyvin. Nyt on myös sillä tavalla harvinainen tilanne tässä turnauksessa, että Slovenia pelaa meidän tavoin kolmella pienellä pelaajalla. Meidän ei tarvitse miettiä, miten pituusylivoimaa vastaan pärjätään, Toijala kuvaili.

Kuolemanottelussa sapluuna on yksinkertainen: vain voittaja etenee keskiviikkoiseen puolivälierään, jossa vastaan asettuu Espanja. Turnauksen mitalipelit ja sijoitusottelut pelataan Kaunasissa, ja Suomella olisi voiton myötä varmuudella edessä kolme ottelua.

EM-kisoista vain finalistit etenevät suoraan ensi vuoden Lontoon
olympialaisiin, minkä lisäksi sijoille 3-6 tuleville maille on luvassa paikka olympiakarsinnoissa, jotka pelataan ensi vuonna.
 
Takamiehet Slovenian ykkösase

Suomen menestys koripallon EM-kisoissa johtuu pitkälti siitä, että pelintekijän tontilla joukkueella on käytössään kaksi kansainvälisen tason huippunimeä: Petteri Koponen ja Teemu Rannikko.

Jatkolohkon päätösottelussa vastaan asettuva Slovenia on Suomelle hankala vastustaja sikäli, että joukkueella on etukäteen ajatellen jopa paremmat takamiehet kuin Suomella. 185-senttinen Jaka Lakovic ja 193-senttinen NBA-pelaaja Goran Dragic ovat molemmat vasenkätisiä ja taidoiltaan Euroopan eliittiä, vaikka Dragic onkin EM-kisoissa esiintynyt yllättävän vaisusti.

Sisäpelaajista Erazem Lorbek on kaikista vaarallisin. Hän ei ole todellakaan mikään maailman näyttävin pelaaja, mutta pystyy hyökkäyspäässä dominoimaan peliä pallon kanssa.

- Slovenian hyökkäyspeli ja kuviot on rakennettu niin, että Lakovic, Dragic ja Lorbek saavat pallon hyviin paikkoihin, Toijala summasi.

- Slovenian pelaajat ovat erittäin tuttuja. Kun kysyimme pelaajiltamme kommentteja (scouttausta varten), jokaisesta jätkästä olisi saanut aikaan oman kirjan. Kaikki lempiliikkeet on tiedossa.
 
Ei kuittailua

Suomi on majoittunut Vilnassa viiden tähden Le Meridien -hotelliin, jossa yöpyvät myös kaikki turnauksen muut joukkueet isäntämaa Liettuaa lukuun ottamatta.

Salinin mukaan mitään veljellisiä herjauksia ei ole Slovenian pelaajilta tullut, vaikka pelaajat käyvätkin usein samaan aikaan aamiaisella.

- Ollaan sanoja vaihdettu, mutta ei mitään erikoisempaa huutelua. Tekstiviestejäkään ei ole tullut, koska jätin Slovenian-puhelimen kotiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    6. 6

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    6. Näytä lisää