Visa

Koripallo

Valikko

Koripallo

USA:n korishirmut murskasivat Tunisian

Yhdysvaltain mahtava koripallojoukkue lepsuili tiistai-illan myöhäisottelussa Tunisiaa vastaan tovin, mutta innostui toisella puoliajalla.
Vaihtomylly piti pelajat virkeinä, ja Yhdysvaltain voitto kirjattiin luvuin 110-63. Voitto oli amerikkalaisille toinen lohkossa A, ja se on lohkon ainoa tappioton joukkue.

Tunisia oli ottelun alussa hulvaton ja johti 15-12. Tuon jälkeen Yhdysvaltain valmentaja Mike Krzyzewski vaihtoi kerralla koko viisikon. Puolustus tiivistyi ja hyökkäyspeli alkoi kulkea.

Yhdysvaltain vaihtomiehet heittivät ottelussa 90 pistettä. Tehokkaimpina kunnostautuivat sataprosenttisella tarkkuudella heittäneet Carmelo Anthony (16 pistettä 12 minuutissa) ja joukkueen kuopus Anthony Davis (12 pistettä 13 minuutissa).

Myös Kevin Love (16 pistettä) oli vireessä.

- Keksimme keinot. Ei meitä huolestuttanut. Tiesimme, että voitamme, Anthony sanoi.

Ranska yllätti toisessä iltaottelussa Argentiinan 71-64. Voitto oli Ranskalle ensimmäinen Argentiinasta MM- tai olympiatasolla. Ranskan voiton pohjusti takamies Tony Parker, joka oli vahvassa vireessä ottelun lopussa.

Parker heitti lopussa kolme koria perätysten ja kokosi 17 pistettä. Argentiinan Manu Ginobili heitti 26 pistettä.

Miesten turnaus jatkuu torstaina. Yhdysvallat kohtaa Nigerian ja Ranska Liettuan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    9. 9

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. Näytä lisää