Torsti

Koripallo

Valikko

Koripallo

Bisons teki sen taas! - Loimaalla jälleen koripallojuhlat

Pienen Loimaan suuri sarvipää juhlii toista peräkkäistä mestaruutta. KTP kaatui ratkaisupelissä 85-67.
Kotijoukkue Bisons oli koko ajan niskan päällä. Aina kun KTP oli pääsemässä iholle, Bisons nosti tasoaan. Varsinkin Ville Mäkäläinen ja Jeb Ivey olivat lieoissa, kun sankarinviittoja jaettiin.

- Nämä ovat pelejä, joiden vuoksi tässä lajissa on mukana. Nyt juhlitaan kunnolla pari päivää, mutta sitten iskä menee pojan ja Essin luo kotiin, hehkutti 15 pinnaa säkittänyt Mäkäläinen, joka pelasi perjantaina finaalisarjan parhaan ottelunsa.

Mäkäläinen kiitteli vuolain sanoin Loimaan liikuntahallin tunnelmaa. Kehuja saivat sekä omat että vieraat.

- Huikea tunnelma. Piti välillä käydä hakemassa lisäsenttejä vierasfanien edestä, että sai lisää virtaa kentälle. Kiitos kotkalaisille ja loimaalaisille, Mäkäläinen tuumi.

Iveyn mukaan finaalisarja oli jopa vielä kovempi kuin vuosi sitten. Silloin Biisonit kaatoi Katajan 3-1, nyt KTP:tä vastaan tarvittiin viides matsi.

- Ei todellakaan ollut helppoa. Kultajuhlissa mennään ainakin yhtä kovaa kuin kentällä!

Ivey pysyy sanojensa mukaan Loimaalla ensi kaudellakin.

- Sopimus on voimassa, Ivey huikkasi ja lähti saksimaan korisukkaa.

Fanit lauloivat taustalla. Ihmiset miettivät voitonjuhlia. Halli oli loppuunmyyty ja niin taitaa täyttyä myös paikallinen ravintola Seurahuone, jonne Bisons illalla suuntaa.

Bisons-KTP 85-67 (13-15, 24-17, 21-21, 27-14)
Bisons: Martin Zeno 23/12/6 syöttöä, Jeb Ivey 22/2, Ville Mäkäläinen 15/4, Mikko Koivisto 7/1, Matti Nuutinen 6/0, Kimmo Muurinen 5/1, Ryan McDade 4/15, Ilpo Pehkonen 3/1.
KTP: Sefton Barrett 23/5, Devonne Giles 18/6, Bojan Sarcevic 14/3, Antwine Williams 10/5, Jukka Matinen 2/1, Timo Heinonen 0/3.
Erotuomarit: Johannes Sarekoski, Mikko Toivonen, Pekka Niemi.
Yleisöä: 1 256.
Bisons mestariksi voitoin 3-2.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      ”Vaimo vai tytär?” – Katsojat pohtivat Mel Gibsonin 35-vuotta nuoremman Oscar-seuralaisen henkilöllisyyttä

    3. 3

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    6. 6

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    7. 7

      Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

    8. 8

      La La Landin ennätyshaaveet murenivat

    9. 9

      Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      ”Vaimo vai tytär?” – Katsojat pohtivat Mel Gibsonin 35-vuotta nuoremman Oscar-seuralaisen henkilöllisyyttä

    3. 3

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    6. Näytä lisää