Laura

Koripallo

Valikko

Koripallo

Tänään tv:ssä: Korisfaneille tarjolla monenlaista herkkua

Koripallo
Loimaa Bisons yrittää ottaa Liettuassa ensimmäisen vierasvoittonsa. Ylipäätänsä illalla on tarjolla useampi korispeli tv:ssä.
Loimaa aloitti euroseikkailunsa riemukkaalla 63–62-voitolla Neptunas Klaipedaa vastaan. Sen jälkeen pelatuista neljästä ottelusta kumpikin on voittanut yhden. Voitto keskiviikkona on kummallekin äärimmäisen tärkeä.

Jos Klaipeda häviää, se voi unohtaa haaveet kolmen parhaan joukkoon pääsystä. Jos Bisons häviää, sen pitäisi käytännössä voittaa kolme jäljellä olevasta neljästä ottelusta.

- Tarvitsemme sataprosenttisen onnistumisen, jotta vierasvoitto on mahdollinen, Bisonsin apuvalmentaja Joonas Iisalo sanoi.

Lohko on tasainen, sillä Klaipedan tappiotkin ovat olleet niukkoja – samoin kuin loimaalaistenkin.

Vähitellen sarjassa tulee näkyviin myös penkin leveys, sillä esimerkiksi Biisonien ottelutahti on ollut järjetön. Viikko sitten joukkue pelasi vierasottelun Kreikassa, perjantaina ja lauantaina sillä oli ottelut Korisliigassa – ja nyt ollaan taas matkapelissä ulkomailla.

Korisliigassa Bisons voitti lauantaina Pyrinnön 84–75 eikä ole hävinnyt vielä kotimaan parketilla kertaakaan.

Bisonsin peli alkaa klo 19 ja tv-lähetys alkaa klo 18.55 Nelonen Pro 2 -kanavalla. Myös muita koripallo -pelejä on tarjolla illalla tv:ssä. Bisonsin kanssa samassa Eurocup-lohkossa pelaava Pietarin Spartak-Besiktas alkaa Eurosport 2 -kanavalla klo 18. Puoli tuntia myöhemmin eli klo 18.30 alkaa MTV Sport 1 -kanavalla EuroChallenge -sarjan ottelu KTP-Aalstar. Samaan aikaan alkaa URHOtv:llä Korisliigan ottelu UU-Korihait-Kauhajoen Karhu.

Edit. Juttua muokattu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. Näytä lisää