Tony Halme oli kirjoittamassa kirjaa

Julkaistu: 10.1.2010 20:08

Tony Halme kertoi kirjaprojektistaan IS:n haastattelussa joulukuun alussa. Halme kertoi samalla kärsivänsä aivovammasta ja käyvänsä kuntoutuksessa.

Halme sanoi, ettei hänellä ole enää elämässään muita suuria tavoitteita kuin työn alla ollut kirja. Kirjan aiheena oli Halmeen kansanedustaja-aika.

Halme toivoi saavansa kirjan valmiiksi tämän vuoden aikana, mutta muistihäiriö hidasti työtä pahasti.

- Kirjoittaminen on rankkaa, kun teen sen yksin. Haluan että tämä kirjani tulee suoraan multa itseltäni, vaikka on minulla ollut hyviä haamukirjoittajia, Halme kertoi.

Halmeelta oli ilmestynyt aiemmin useita kirjoja, kuten omaelämäkerrallinen Jumala armahtaa - minä en.

Tuoreimmat