Maire

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Syyttäjä: Lehdon herjaamien kannattaa pyytää tietojen poistamista itse

Kahdelle tamperelaismiehelle tuomiot tuoneet herjaukset löytyivät maanantaina yhä internetistä. Tampereen käräjäoikeus määräsi viime perjantaina sivustot suljettavaksi, mutta viranomaiset eivät ole ainakaan toistaiseksi tähän ryhtyneet.

- Täytäntöönpano on asia erikseen. Kukaan ei ryhdy siihen, koska tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sanoi jutussa syyttäjänä toiminut valtionsyyttäjä Mika Illman.

Illman itse ei aio valittaa käräjäoikeuden tuomiosta.

Illmanin mukaan operaattori on käräjäoikeuden päätöksellä velvollinen sulkemaan sivuston tai poistamaan herjaavan aineiston. Suomalaisviranomaisten mukaan asioita kuitenkin mutkistaa se, että herjaussivustot ovat amerikkalaisella palvelimella.

- Kirjoittelun pitäisi olla rangaistavaa molemmissa maissa, jotta virka-apua voidaan pyytää. Yhdysvalloissa tällaiset kirjoitukset voitaisiin katsoa sananvapaudeksi, sanoi internetrikoksia tutkiva rikoskomisario Timo Laine keskusrikospoliisista.

Myös Ilman arvioi, että oikeusapupyyntö Yhdysvalloilta voi törmätä vaikeuksiin. Hän neuvookin herjattuja kääntymään itse operaattorien puoleen.

- Asianomistajat voivat pyytää itse, että heitä koskevat tiedot poistetaan. Sellaiseen yhdysvaltalaiset operaattorit voisivat helpommin ryhtyä. He voisivat suhtautua paremmin asianosaisten kuin viranomaisten pyyntöön, Illman sanoi.

Tuomitut herjasivat blogspot-sivustoillaan muun muassa värillisiä, venäläisiä, islaminuskoisia ja useita nimeltä mainittuja henkilöitä. Käräjäoikeus määräsi suljettavaksi 40 sivustoa, joilla herjauksia esitettiin.

Päätekijänä pidetty Seppo Lehto sai törkeästä kunnianloukkauksesta, kiihottamisesta kansaryhmää vastaan ja uskonrauhanrikkomisesta kaksi vuotta ja neljä kuukautta vankeutta. Toiselle miehistä oikeus tuomitsi vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Lisäksi miehet joutuvat maksamaan 45 500 euron vahingonkorvaukset aiheuttamastaan henkisestä kärsimyksestä sekä yli 20 000 euroa herjaamiensa henkilöiden oikeudenkäyntikuluja.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Anssi ryntäsi mielenosoittajien tekemän pahoinpitelyn väliin Sokoksella: ”Nainen huusi kovasti, mutta miehet vain löivät”

  2. 2

    Temptation Island -kaunotar Jasminan hurja muutos: esitteli 10 kiloa tukevamman kroppansa

  3. 3

    Temptation Islandin Rita ja Aki saivat toisensa Yyterin rannalla – morsian putosi hevosen selästä, katso kuva!

  4. 4

    Marilyn Monroen alastonkuva: näin uskomattomasti sitä on jälkikäsitelty – katso ennennäkemättömät kuvat!

  5. 5

    Uusnatsit mellakoivat väkivaltaisesti Jyväskylässä: Ryntäsivät Sokokselle, pahoinpitelivät sivullisia – 30 otettu kiinni

  6. 6

    Nyt on kuuma ennuste: Lämpö voi nousta lähelle 30:tä astetta!

  7. 7

    Upea hääpari! Jere Karalahti vei vihille Nanna-rakkaansa – rakkauden malja kirkon portailla

  8. 8

    Julkisuus ei elättänyt Henna Kalinaista – nyt täysin uudenlainen elämä: ”Tämä oli tietoinen valinta”

  9. 9

    EK18: Latvalan lentokeli jatkuu – Ogier ylisti suomalaista

  10. 10

    Lola Wallinkosken elämäkerran dramaattinen kansi julki – ”Tulvii kipeitä, mutta tosia paljastuksia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe kauhuissaan – Kurt Cobainin kuolemasta paljastumassa järkyttäviä yksityiskohtia

  2. 2

    Julkisuus ei elättänyt Henna Kalinaista – nyt täysin uudenlainen elämä: ”Tämä oli tietoinen valinta”

  3. 3

    Haukkui poliisit rasisteiksi, mutta kuinkas kävikään? Snoop Doggin Ruotsissa tehdyn huumetestin tulos selvisi

  4. 4

    Nyt on kuuma ennuste: Lämpö voi nousta lähelle 30:tä astetta!

  5. 5

    Ovatko lihaksesi tulleet pelkällä kaurapuurolla, Jari Mentula? ”Bullilta” jäätävä vastaus

  6. 6

    Janni Hussi veti tiukat rallipöksyt jalkaan – ”Valehtelisin jos väittäisin, ettei katseita tule”

  7. 7

    Suomen kalleimpiin kuuluva talo yhä myynnissä - tältä näyttää 12,5 miljoonan lukaali

  8. 8

    Upea hääpari! Jere Karalahti vei vihille Nanna-rakkaansa – rakkauden malja kirkon portailla

  9. 9

    Sara La Fountain julkaisi seksikkään kuvan itsestään vuosien takaa

  10. 10

    Bond-elokuvasta tuttu luksusvene törmäili Hangossa – lippukioski tuhoutui täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yritti saada nuoren töihin 14 eurolla / tunti – sai järkyttyä heti puhelimessa

  2. 2

    Järkyttävät kuvat: Näin huumeiden käyttäjien kasvoille kävi muutamassa vuodessa

  3. 3

    Tähän monet haksahtivat kuvavisassa: Miten lasketaan 8+½x4?

  4. 4

    Muistatko tämän 90-luvulta? - Topless oli aito lama-ilmiö

  5. 5

    Kauppiaan epäilykset heräsivät – kielsi putkenavaajien myynnin alle 15-vuotiaille

  6. 6

    Minttu Virtasen shortsipuku jakaa mielipiteitä – katso kuvat Unkarista

  7. 7

    22-vuotiasta kolumbialaismissiä uhkaa kuolemantuomio Kiinassa

  8. 8

    Muhoksen perhekodin tragedia: Epäilty surmaaja on palkittu nuori urheilija

  9. 9

    Äiti lähetti vauvansa kuvan Facebookiin – sai tietää, että pikkuisella on syöpä

  10. 10

    Janni Hussi veti tiukat rallipöksyt jalkaan – ”Valehtelisin jos väittäisin, ettei katseita tule”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Anssi ryntäsi mielenosoittajien tekemän pahoinpitelyn väliin Sokoksella: ”Nainen huusi kovasti, mutta miehet vain löivät”

  2. 2

    Temptation Island -kaunotar Jasminan hurja muutos: esitteli 10 kiloa tukevamman kroppansa

  3. 3

    Temptation Islandin Rita ja Aki saivat toisensa Yyterin rannalla – morsian putosi hevosen selästä, katso kuva!

  4. 4

    Marilyn Monroen alastonkuva: näin uskomattomasti sitä on jälkikäsitelty – katso ennennäkemättömät kuvat!

  5. 5

    Uusnatsit mellakoivat väkivaltaisesti Jyväskylässä: Ryntäsivät Sokokselle, pahoinpitelivät sivullisia – 30 otettu kiinni

  6. Näytä lisää