Leena Palotie kuoli syöpään

Julkaistu: 11.3.2010 10:43

Tieteen akateemikko Leena Peltonen-Palotie, 57, on kuollut vakavan sairauden jälkeen.

Hän menehtyi torstain vastaisena yönä harvinaiseen luusyöpään, joka oli havaittu lähes kaksi vuotta sitten.

Tieteen akateemikko, professori ja lääketieteen tohtori Leena Peltonen-Palotie oli Suomen tunnetuimpia tiedenaisia ja yksi maailman arvostetuimmista geenitutkijoista. Hänen tutkimuksensa yhdisti perusmolekyylibiologiaa ja lääketiedettä erilaisten sairauksien ymmärtämiseksi.

- Hän toimi esikuvana monelle tutkijalle ja tutkijanuraa ajattelevalle. Hän jätti Suomen tiedeyhteisöön huomattavan aukon, jota on mahdoton täyttää, Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattila sanoo.

Leena Peltonen-Palotielle myönnettiin useita arvostettuja kansainvälisiä palkintoja, mm. Antoine Marfan -palkinto, Anders Jahre -palkinto, European van Gysel Prize for Biomedical Research -palkinto ja pohjoismainen Eric K. Fernström -palkinto.

Peltonen-Palotie johti 37 vuotta kestäneen uransa aikana tutkimusryhmiä Oulun ja Helsingin yliopistoissa, Kansanterveyslaitoksella, Los Angelesin yliopistossa Kaliforniassa, Bostonissa MIT:n Broad Instituutissa, Harvardissa ja Sanger Instituutissa Cambridgessa.

Hänen ryhmänsä tunnisti muun muassa hyperkolesterolemiaan, laktoosi-intoleranssiin, MS-tautiin, skitsofreniaan, lihavuuteen ja sydänsairauksiin liittyviä geenimuutoksia sekä selvitti sitä, kuinka nämä muutokset johtavat ihmisen sairastumiseen. Työ loi perustaa uusille diagnostisille testeille ja taudinkantajien seulonnoille.

Palotie oli myös uusien tutkijasukupolvien innostava kouluttaja niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Hän muun muassa ohjasi yli 70 väitöskirjatyötä. Hän piti myös tärkeänä välittää geeneihin ja tauteihin liittyvää uutta tietoa suurelle yleisölle ja oli aina valmis selittämään näitä joskus vaikeitakin asioita avoimesti, selkeästi ja omalla persoonallisella tavallaan.

Leena Peltonen-Palotiellä oli läheiset yhteydet Suomen Akatemiaan, sillä hän toimi Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajana vuosina 1995-1997, akatemiaprofessorina vuosina 2003-2007 ja Tautigeenien tutkimuksen huippuyksikön johtajana vuosina 2000-2007.

Hän oli myös tieteellisesti erittäin tuottelias. Tunnustuksena saavutuksistaan hän vastaanotti monia kunniatohtorin ja -professorin arvonimiä. Arvonimistä merkittävin oli akateemikon arvonimi, joka myönnettiin hänelle viime lokakuussa.

Lukuisia professuureja

Leena Peltonen-Palotie hoiti lukuisia professuureja ja muita merkittäviä tehtäviä suomalaisissa ja ulkomaisissa tutkimusorganisaatioissa.

Hän toimi professorina Kansanterveyslaitoksella vuosina 1991-1994 sekä Kansanterveyslaitoksella ja Helsingin yliopistossa vuosina 1995-1998 ja uudelleen vuosina 2002-2003.

Vuonna 1998 hän siirtyi Yhdysvaltoihin Kalifornian yliopistoon (UCLA) perustamaan suurta geenitutkimuskeskusta.

Yhdeksän vuoden kuluttua tästä hänet kutsuttiin Ihmisgenetiikan ohjelman johtajaksi Euroopan johtavaan genomiikan tutkimuslaitokseen Sanger-Instituuttiin Englantiin. Sanger-Instituutissa hän työskenteli työuransa ja sairautensa loppuun asti.

Englannin lisäksi hän työskenteli Suomessa tutkimusjohtajana Suomen molekyylilääketieteen instituutissa (FIMM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella sekä vierailevana professorina Broad Instituutissa Bostonissa. Hän oli Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) tieteellisen neuvoston ja Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian lääketieteen instituutin jäsen.

Tuoreimmat