Antonin isä ylistää sankaridiplomaattia: Hän pelasti pojan elämän!

Julkaistu: 16.5.2009 7:50, päivitetty: 16.5.2009 10:04

Kaapatun pikku-Antonin ja tämän isän Venäjän rajan yli autonsa takakontissa tuonut diplomaatti on noussut nettikeskusteluissa Suomen sankariksi.

Myöskään Antonin isä Paavo Salonen ei lakkaa ylistämästä Suomen Pietarin konsulaatin työntekijää, joka vaaransi uransa auttaessaan hänet ja viisivuotiaan Antonin valtakunnan rajan yli Vaalimaalla.

- Hän pelasti pojan elämän, poikkeuksellisen rohkea mies. Kunnioitan häntä suuresti koko loppuelämäni ja kiitän häntä viimeisen päälle, Paavo Salonen ylistää konsuli Simo Pietiläistä.

Pietiläinen teki päätöksen rajan ylityksestä itsenäisesti ja nopeasti.

- Hän soitti minulle viikko sitten torstaina ja kertoi, että Antonin äiti oli hakenut pojalle Venäjän kansalaisuutta, ja että se oli myönnetty. Samalla hän pyysi minua tulemaan konsulaattiin seuraavana aamuna. Sanallakaan hän ei vihjannut mitään tulevasta, Salonen kertoo IS.lle.

Salosen mukaan tuskin kukaan konsulaatissa tiesi työntekijän suunnitelmasta.

- Se oli hänen henkilökohtainen ratkaisunsa. Hän näki, että muuta keinoa ei ole ja teki ratkaisunsa. Salonen sanoo.

Lue Antonin ja isän huikea pakotarina viikonvaihteen Ilta-Sanomista!

Tuoreimmat