Soile, Soili

Kotimaa

Ulos Valikko

Kotimaa

Tässä ovat Suomen oudoimmat lastennimet - katso lista

Suomalaiset nimeävät lapsiaan pilke silmäkulmassa.
IS selvitti Väestörekisterin nettipalvelun kautta millaisia etunimiä Suomesta löytyykään.

Suomalaiset eivät kangistu turhiin kaavoihin ja sukurasitteisiin lapsia nimetessään. Sehän on selvä, että oma lapsi on Rakas (naisia alle 15, miehiä alle 15), Kulta (44-35) tai Ihana (86-15). Myös Safiiri, Rubiini ja Smaragdi lämmittävät jossain päin Suomea isien ja äitien sylejä.

Toisaalta useat lapset ovat varsin dominantteja jo syntyessään, entäpä sitten Kinga (79-15) tai Alfa (130-30)?

Inspiraation lapsen nimeämiseen voi saada ihan missä vaan, esimerkiksi matkalla. Paris-nimisiä suomalaisia on ollut maailmalla jo ennen maailmankuulua nimikaimaansa Paris Hiltonia: jo vuosina 1940-1959 Suomessa nimettiin alle kymmenen Parisia. Reilussa sadassa vuodessa
Suomessa rekisteröitiin yhteensä 62 Paris-nimistä henkilöä, joista jopa 34 oli jopa miehiä. Myös Italian eksotiikka on vedonnut suomalaisiin:
Roma-nimiä on kaiken kaikkiaan jopa 50 Suomessa.

Tarzan on innostanut 1960-70 -luvun vanhempia: Suomesta löytyy kymmenisen viidakon sankarin nimikaimaa. Sarjakuvasankareista
ainakin Tintillä on 45 nimikaimaa. Myös näpäsäkät Pi (46-25), My (410-15) ja Ia (155-15) muistetaan varmasti.

Muna (65-15), Kaneli (108-50), Omena (41-20), Meirami (20-15), Manteli (41-15) ja Vanilja (64-15) löytyvät myös Suomen nimikartalta.

Tässä muita erikoisia Suomessa hyväksyttyjä ristimänimiä:

Kookos (alle 5)
Cosmo (15-46)
Eden (140-33)
Nanso (alle 10)
Nokia (alle 10)
Nöyrä (alle 10)
Hali (20-20)
Lada (kaikki naisia)
Puuma (alle 10)
Kalja (alle 10)
Sony (20-10)
Heppu (10-38)
Keiju (141-15)
Merikeiju (alle 10)
Cola (alle 10)

IS selvitti Väestörekisterikeskuksen nettipalvelusta maan erikoisimpia etunimiä. Tilastoja on kerätty vuodesta 1899 lähtien. Ohessa olevien nimien perässä olevat esiintymismäärät ovat viitteellisiä, sillä Väestörekisteri ei julkaise entiseen tapaan tarkkoja määriä yksityisyydensuojaan vedoten. Mukana on myös jo kuolleet.

Tiedätkö erikoisia nimiä, joita tuttujen lapsille on yritetty antaa, mutta jotka eivät ole menneet läpi? Paljasta erikoiset hylätyt nimet alla olevaan kommenttikenttään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläisnuoren erikoinen rikos: Loikkasi Suomesta Venäjälle

    2. 2

      Putkonen sai pakit osalta ”mustan listansa” nimistä – ”Kieltäydymme kohteliaasti kutsustanne”

    3. 3

      Tämä kuva kertoo karun faktan Suomen tilanteesta – talouden tukipilari romahti

    4. 4

      Täysi kaaos Budapestissa: Tuhannet pakolaiset rynnivät juniin

    5. 5

      Markus valokuvasi lumoavan näyn viime yönä: revontulet ja tulipallo samassa kuvassa!

    6. 6

      Naiset saivat tarpeekseen miesten klassisesta istuma-asennosta –Mies selittää: ”Enemmän tilaa paketilla”

    7. 7

      3-vuotias Aylan, isoveli ja äiti hukkuivat Välimereen pakomatkalla Eurooppaan – traaginen tarina kuohuttaa maailmaa

    8. 8

      Eero Markkanen vie Real Madridin oikeuteen – ”Painoni on muuten hieman tippunut”

    9. 9

      On olemassa yksi miestyyppi, joka pettää, ei rakastu syvästi ja on sen lisäksi vielä huono sängyssä – näin tunnistat

    10. 10

      HS: Espoossa keksittiin nerokas ratkaisu terveyskeskusjonottamiseen - jonot lyhenivät viikkoon!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      On olemassa yksi miestyyppi, joka pettää, ei rakastu syvästi ja on sen lisäksi vielä huono sängyssä – näin tunnistat

    2. 2

      17-vuotias poika saa koulussa pelkkiä kymppejä – nyt hän paljastaa, miten kokeisiin pitää vastata

    3. 3

      Keski-ikäinen mies puukotti tyttöä yllättäen kaupassa Nokialla – poliisi epäilee: syynä kännykän käyttö

    4. 4

      Näin Jarkko Ruutu hiljensi NHL:n vihatuimman pelaajan – ”Tiesin tekeväni suunnilleen ihmisoikeusrikkomuksen”

    5. 5

      HS: Espoossa keksittiin nerokas ratkaisu terveyskeskusjonottamiseen - jonot lyhenivät viikkoon!

    6. 6

      Ennennäkemättömiä otoksia! 20-vuotiaan Angelina Jolien alastonkuvat myynnissä

    7. 7

      Mies kuoli onnettomuudessa parkkipaikalla Helsingissä

    8. 8

      Poliisi: Näin 16-vuotias hyökkäsi lastenrattaita työntäneen naisen kimppuun – ”Sehän tässä huolestuttaa”

    9. 9

      Putinin vierelle ilmestyi povekas kaunotar – Kreml julkaisi kuvia nyrkkeilijätähdestä

    10. 10

      Janina Fry julkaisi vanhan kuvan vanhemmistaan – äitikin ollut huikaiseva kaunotar!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiira Korven isosisko Petra, 29, on häikäisevän upea kaunotar – katso kuvat!

    2. 2

      16-vuotiaan tytön kuolema: Kaupunki kertoo, miksi hyppyrimäkeen oli viritetty hengenvaarallinen vaijeri

    3. 3

      Arja Koriseva esitteli kauniin tyttärensä – katso kuva!

    4. 4

      16-vuotias tyttö kuoli hyppyrimäessä Helsingissä – laski päin teräsvaijeria

    5. 5

      Liisan hautajaisissa ei ollut yhtäkään vierasta: ”Yksinäisyys ei ole aina tragedia”

    6. 6

      Viiden lapsen äiti Susanna, 41, täysin käsittelemättömissä kuvissa – näitä kuvia Playboy rakastaa

    7. 7

      17-vuotias poika saa koulussa pelkkiä kymppejä – nyt hän paljastaa, miten kokeisiin pitää vastata

    8. 8

      On olemassa yksi miestyyppi, joka pettää, ei rakastu syvästi ja on sen lisäksi vielä huono sängyssä – näin tunnistat

    9. 9

      Tältä näyttää ulosottoon vietyjen autojen lista juuri nyt: Arvaisitko katsomatta minkälaisia laitteita tällä hetkellä pakkohuutokaupataan?

    10. 10

      Sääntö-Suomi iski taas: Ravintola vaati naisasiakasta riisumaan jakkunsa – ”turvallisuussyyt”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläisnuoren erikoinen rikos: Loikkasi Suomesta Venäjälle

    2. 2

      Putkonen sai pakit osalta ”mustan listansa” nimistä – ”Kieltäydymme kohteliaasti kutsustanne”

    3. 3

      Tämä kuva kertoo karun faktan Suomen tilanteesta – talouden tukipilari romahti

    4. 4

      Täysi kaaos Budapestissa: Tuhannet pakolaiset rynnivät juniin

    5. 5

      Markus valokuvasi lumoavan näyn viime yönä: revontulet ja tulipallo samassa kuvassa!

    6. Näytä lisää