Kirjalliset yo-kokeet alkavat maaliskuun puolivälissä ja ne on suoritettu kuun loppuun mennessä. Lähes 42000 kokelasta, yhteensä hurjat 136000 koetta.
Valmennuskeskuksen kurssipäällikkö Mia Göcer painottaa, että opiskelu on aloitettava viimeistään tänään.
– Oman tavoitteen pitää olla kirkas, ja sen pohjalta kannattaa tehdä lukusuunnitelma. Joka päivä on tehtävä töitä.
Vaikka pohjatyö on tehty lukioissa, abeilla on edessään suuri tietomassa, eikä aikaa sen oppimiseen ole paljon. Monilla pänttääminen jatkuu kirjoitusten jälkeen samalla vauhdilla: ammattikorkeakoulujen pääsykokeet järjestetään huhtikuun alusta kesäkuun lopulle ja yliopistojen touko–kesäkuussa.
Myös kasvatustieteen professori Eero Ropo Tampereen yliopistosta sanoo, että tärkeintä rupeamassa on tehokas ajankäyttö ja opiskelun aikatauluttaminen.
– Kun luetaan, täytyy keskittyä sisältöön ja sen ymmärtämiseen. Jos aikapaine iskee päälle, prosessoinnin taso laskee eivätkä asiat painu mieleen. Opiskeluaika pitää pystyä rauhoittamaan.
Sekä Göcer että Ropo kehottavat jakamaan luku-urakan pienempiin osiin, jaksottamaan sitä tauoilla.
– Opiskeltavan asian kokonaisuus pitää hahmottaa. Ulkoa opettelu ei ole paras taktiikka. Lukemisen jaksottaminen on muistin kannalta tärkeää, Ropo sanoo.
– Parinkin minuutin tauko lukemisesta riittää pitämään aivot virkeinä, Göcer kertoo.
Arviointi auttaa
Suuriin kokeisiin valmistautuvilla ei ole aikaa haaskattavaksi tehottomaan lukemiseen. Oman oppimisen jatkuva arviointi kertoo, milloin tehdystä työstä on ollut hyötyä.
– Toiset opiskelijat ovat holistisia. He ymmärtävät kokonaisuuksia. Esimerkiksi äidinkielen ja historian kirjoituksissa on eduksi, että yksityiskohdat hahmottuvat kokonaisuuden alle. Toinen tyyli on serialistinen, jolloin pala palalta yksityiskohtia opiskellen edetään kohti kokonaisuutta, Ropo kuvailee.
Vaikka kalenteri olisi täynnä koepäivämääriä, ei muuta elämää saa unohtaa.
– Vastapainoa puurtamiselle pitää olla, että jaksaa, Göcer muistuttaa.
Ropo puolestaan sanoo, ettei esimerkiksi liikuntaharrastuksia kannata pistää paussille.
– Liikunta aktivoi ajattelua.
Parhaassa tapauksessa kesäkuun alussa valkolakin painaa päähänsä yli 30000 uutta ylioppilasta.
Kommentit
Fakta
Näin opit tehokkaasti
- Tee itsellesi aikataulu. Jätä siihen väljyyttä. Tuntikohtaisesta suunnitelmasta on mahdotonta pitää kiinni.
- Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Varaa vaikka aamupäivä vieraalle kielelle ja iltapäivä reaaliaineelle.
- Tunne rajasi. Lue kerralla vain niin paljon, kuin kerralla pystyt sisäistämään. Lukeminen pelkillä silmillä ei vie pitkälle.
- Kertaa jo lukemaasi.
- Pidä taukoja. Parinkin minuutin lepo virkistää.
- Löydä itsellesi paras paikka opiskella. Koti on yhdelle ansa, toista muiden yskähdykset kirjaston lukusalissa häiritsevät.
- Kokeile eri menetelmiä ja vaihtele niitä. Tee miellekarttoja, muistiinpanoja tai merkintöjä marginaaleihin.
- Älä unohda liikuntaa.
- Syö ja juo hyvin.
- Muista, ettei pikalukutekniikka ole vippaskonsti viimehetken oppien sisäistämiseen.
Lähteet: Kasvatustieteen professori Eero Ropo ja Valmennuskeskuksen kurssipäällikkö Mia Göcer
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 09:37
1.
-
Suomalaismotoristi syöksyi jyrkänteeltä Itävallan Tirolissa 10:56
2.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
3.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
4.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 08:54
5.
-
Pakeneeko tässä puolialaston rakastaja lakanaköydellä? 10:36
6.
-
Aki Riihilahti menee naimisiin 09:26
7.
-
Kaunis Marketa sädehti Mika Häkkisen rinnalla Cannesissa 08:40
8.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
9.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
10.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
11.
-
Ruotsin poliisin mellakkataktiikka: "Teemme mahdollisimman vähän" 10:22
12.
-
2-vuotiaan sormet jäivät oven saranapuolen väliin - palokunta irrotti 09:47
13.
-
Palaneen rekan kuorma piti purkaa Kehä 1:lle 10:35
14.
-
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi 11:00
15.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
16.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
17.
-
Stubb edustaa Afrikassa viisutaktiikalla - "More is more ja dingdong" 06:42
18.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
19.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
2.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
3.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
4.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
5.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
6.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 21.5. 10:45
7.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
8.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 21.5. 13:08
9.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 21.5. 10:55
10.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
11.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 21.5. 15:58
12.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 21.5. 6:25
13.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 21.5. 16:21
14.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 21.5. 15:16
15.
-
Suuri kuoppa imaisi useita ihmisiä Kiinassa - ainakin viisi kuoli 21.5. 16:48
16.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
17.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
18.
-
DW: Kiina haluaa Pohjois-Korean johtoon Kimin Disneyworld-veljen 21.5. 12:58
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
5.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
6.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
7.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
8.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
9.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
10.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
11.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
12.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
13.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
14.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
19.

Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla
Armeijan suunnitelma Rovajärvellä tyrmistyttää
STV: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa
Palaneen rekan kuorma piti purkaa Kehä 1:lle
Rikosoikeuden professori Iisalmen Sanomissa: ”Aikamiespoikia on jäänyt korpimetsiin pyörimään”
Juhani "Tami" Tamminen haluaa eurovaaleihin
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu
Mies upposi syvälle liejuun tunniksi - kolme palomiestä kiskoi naruilla ylös
Metsähallitus tarkastaa Langinkosken turmapaikan
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000!




