Vantaalla aikuinen mies ryömi raiteille pieni poika sylissään. Molemmat loukkaantuivat erittäin vakavasti jäätyään junan alle.
Poliisin mukaan isoisä meni junan alle luultavasti tarkoituksella.
Päivystävän palomestarin Ari Koivun mukaan veturinkuljettaja oli havainnut miehen asettautuvan kiskoille lapsi sylissään, kun juna oli lähtenyt Myyrmäen asemalta.
- Kuljettaja huomasi kyykyssä olleen henkilön kiskojen vieressä pylvään juuressa. Hänellä oli pieni lapsi, muutaman vuoden ikäinen poika, sylissään, kertoo päivystävä palomestari Ari Koivu.
Sähköpylväs sijaitsee rataa reunustavan verkkoaidan sisäpuolella.
Tapahtumat saivat vielä kamalamman käänteen.
- Henkilö ryömi, konttasi kiskoille päin makuulle ja jättäytyi siihen lapsen kanssa.
Kuljettaja ei pystyt estämään törmäystä. Lapsi ja aikuinen ihminen jäivät junan alle.
Ilmeisesti kuljettaja soitti heti apua paikalle.
- Aivan lähellä oli poliisipartio, joka saapui kohteeseen ensimmäisenä. Ensimmäisten hoitoyksiköiden ja pelastusyksiköiden tultua kohteeseen tehtiin hätäsiirto, ja saatiin nämä henkilöt pois kiskojen välistä.
Molemmat loukkaantuivat erittäin vakavasti.
- Tämä raiteille ryöminyt vanhempi henkilö oli niukin naukin hengissä, kun saimme hänet hätäsiirrettyä junan alta. Myös lapsi oli hengissä. Vanhempi henkilö siirrettiin välittömästi jatkohoitoon ambulanssilla ja lasta jäätiin hoitamaan tilannepaikalle hetkeksi.
Poliisi tutkii tapausta lapselle sattuneen turman osalta henkirikoksen yrityksenä.
Hälytys tapahtuneesta tuli pelastuslaitokselle kymmenen aikaan.
Törmäys sattui muutaman sadan metrin päässä Myyrmäen asemasta Louhelan suuntaan.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 22.5. 23:58
1.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
2.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
3.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 06:19
4.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
5.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
6.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
7.
-
Suomalainen stressaantuu työpaikalla kahdesta syystä 07:18
8.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
9.
-
IS paikalla Tukholman mellakkayössä: Molotovin cocktail lensi - rekka roihuisi 06:40
10.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 22.5. 21:30
11.
-
Horoskooppi 23.5.2013 06:00
12.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 22.5. 18:55
13.
-
Ferguson jr. neuvotteli isälleen 100 000 punnan päiväpalkan 00:24
14.
-
Machete-miehet tappoivat sotilaan Lontoossa - poliisi epäilee terroritekoa 22.5. 20:20
15.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
16.
-
Rytmihäiriöt olivat liikaa - maajoukkuehiihtäjän ura ohi 22.5. 21:45
17.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
18.
-
IS seuraa mellakoita Ruotsissa: "Allianssi on leikannut liikaa" 22.5. 20:26
19.
-
Tukholman futisderby keskeytettiin massiivisen soihtuketjun takia - katso kuvat 22.5. 22:37
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
3.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
4.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
5.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
6.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
7.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
8.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
9.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
10.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
11.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
12.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
13.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
14.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
15.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 22.5. 8:54
16.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 22.5. 7:27
17.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
18.
-
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli 22.5. 16:19
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Huoltoaseman pihalla kaupiteltiin laittomia untuvikkoja - "Vakava vaara!"
Hyväuskoiset ostivat olemattomia konserttilippuja - myyjille ehdollista
TS: Turkulaismies hajotti pysäköintivalvonnan toimiston parkkisakon takia
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat!
"Suun kuivumista, sekavuutta ja levottomuutta" - hulluruohosta monenlaisia oireita
Homevauriot kuohuttivat eduskunnassa: "Tuijotetaan vain firman voittoja"
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä
Palaneen rekan kuorma piti purkaa Kehä 1:lle




