1,5-vuotiaan pojan kuolemasta syytettynä ollut äidin miesystävä selviää ehdollisella.
Oulun käräjäoikeudessa käsiteltiin maanantaina tapausta, jossa pikkulapsi kuoli ollessaan lapsenhoitajan kanssa kaksin pitkän viikonlopun.Syyttäjä vaati lapsenvahtina toimineelle 31-vuotiaalle oululaismiehelle ehdollista vankeutta sekä heitteillepanosta että kymmenestä muusta rikoksesta.
Mies kiisti syytteen heitteillepanosta, mutta myönsi samassa yhteydessä tapahtuneen huumausaineen käyttörikoksen.
Oululaisäiti jätti 2010 marraskuussa 1,5-vuotiaan poikansa poikaystävänsä huostaan lähtiessään muutamaksi päiväksi Helsinkiin. Nainen lähti torstaina ja kuuli lapsensa äänen puhelimessa vielä lauantaina.
Kun hän palasi kotiin maanantaina 15. marraskuuta, vastassa oli pimeä huoneisto, shokissa oleva lapsenvahti ja sänkyynsä yön aikana kuollut poika.
Veti lapsenvahtina viinaa ja huumeita
Muun muassa lääkkeiden vaikutuksen alaisena ollutta poikaystävää epäiltiin aluksi kuolemantuottamuksesta. Kun lapsen kuoleman syyksi varmistui sydänlihastulehdus, syytenimike vaihtui lapsen heitteillepanoksi viime vuoden maaliskuussa.
Oululaismiestä syytettiin siitä, että hän oli polttanut kannabista, nauttinut rauhoittavia lääkkeitä sekä alkoholia silloin, kun hänen olisi pitänyt huolehtia lapsesta.
Mies myönsi päihteiden käytön, mutta vakuutti, etteivät määrät olleet niin suuria, että hän olisi ollut liian sekavassa tilassa hoitaakseen lasta, joka oli käytön aikaan jo nukkumassa.
Syytetty väitti nauttineensa kiinniottohetkellä verestään löytyneitä, huumausaineiksi luokiteltavia Temgesic-, Xanor- ja Rivatril-merkkisiä reseptilääkkeitä vasta sen jälkeen, kun oli maanantaiaamuna löytänyt pojan kuolleena sängystään.
Hänen mukaansa lääkkeet oli myönnetty hänelle aikaisemmin ahdistuksen ja paniikkihäiriön hoitoon.
Syytetyllä oli päihdetausta. Äidin ja tämän pojan kanssa asunut syytetty oli pojan kanssa tekemisissä päivittäin ja oli hoitanut tätä ennenkin yksin.
Syyttäjä vaatii syytetylle ehdollista vankeusrangaistusta heitteillepanon, huumausainerikoksen ja kiinnioton yhteydessä tapahtuneen virkamiehen vastustamisen lisäksi useasta eri rikoksesta.
Hän oli syytettynä myös tammikuussa 2011 tapahtuneesta näpistyksen yrityksestä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja laittomasta uhkauksesta sekä syyskuussa 2010 tapahtuneesta huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Käräjäoikeuden tuomio kaikkiin syytekohtiin annetaan kansliapäätöksenä 13. elokuuta.
Syytetty oli lapsen kuoleman yhteydessä pidätettynä, kiinniotettuna ja vangittuna yhteensä 17 päivää.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
2.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
3.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
4.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 08:52
5.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
6.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
7.
-
Järkyttävä uhriluku julki: Oklahoman tornado tappoi 91, joista 20 lasta 09:12
8.
-
Helsingin Mätäjoen myrkkyvuodon syy selvisi 09:04
9.
-
Casagrande: Molemmat TPS-veskarit myytävänä! 10:16
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
Annatko lapsesi katsoa tv:tä yli 2 tuntia päivässä? Harkitse uudestaan 07:17
12.
-
Oklahoman tuho: Kylpyamme ja patja pelastivat äidin ja tyttären 08:01
13.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
14.
-
Kaksosvauvojen surmista epäillyn äidin mielentila tutkitaan 10:07
15.
-
Mies puukotti simittömästi naapurinsa autoa 09:26
16.
-
Täystuho: Katso ilmakuvaa Oklahomasta 07:41
17.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
18.
-
Kaksoset löytyivät kuolleena - miten käy äidin? 06:47
19.
-
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta 20.5. 23:17
20.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
1.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
2.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
3.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
4.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
5.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
6.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
7.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
8.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
9.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
10.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
11.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
12.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
13.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
14.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
15.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
16.
-
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman 20.5. 9:09
17.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
18.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
19.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
2.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
3.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
6.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
7.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
8.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
11.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
12.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
13.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Angry Birds -postimerkit julki syksyllä
Kaksosvauvojen surmista epäillyn äidin mielentila tutkitaan
Helsingin Mätäjoen myrkkyvuodon syy selvisi
Annatko lapsesi katsoa tv:tä yli 2 tuntia päivässä? Harkitse uudestaan
Presidentti Halosen Meggy-kissa on kotiutunut hyvin
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin
Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
MOT: TeliaSoneran hallitus ei tiennyt Uzbekistan-kumppanista
Ilvesten tappajille ehdolliset vankeustuomiot




