Joensuulainen nuorukainen onnistui nappaamaan valtavan hauen varsin poikkeuksellisella tavalla.
Joensuulainen Juha Gavrilov oli havainnut tutulla tuulastuspaikallaan Liperin Leinosenlammella valtavan hauen jo pari kuukautta sitten. Hän yritti tuolloin pyydystää kalan harppuunalla, mutta tämä oli päässyt karkuun. Yritys toistui parin päivän päästä - ja epäonnistui taas.
Jättihauki oli herättänyt laajemminkin huomiota naapurustossa: Esimerkiksi naapurin lapsenlapsi oli tullut eräänä päivänä itkien kertomaan matalassa vedessä näkemästään isosta kalasta.
Viime viikon perjantai 31. elokuuta oli hirviöhauelle lopulta kohtalon päivä.
Gavrilov näki hauen taas puolen metrin syvyisessä lumpeikossa. Hän otti isänsä tekemän 5-metrisen puisen atraimen ja löi.
– Se vain kolahti ja kala lähti karkuun, Gavrilov kertoo IS:lle.
Gavrilov kierteli tuulastamassa rantoja pitkin puolen tunnin ajan, kunnes hauki palasi taas samaan paikkaan.
– Löin sitä atraimella suoraan silmien väliin. Hauki upposi pohjaan ja painoin sitä viiden minuutin ajan.
Hauki oli Gavrilovin mukaan todella vahva. Se mylläsi kuolinkamppailunsa aikana lammen veden täysin sameaksi.
– Yleensä syke nousee, kun näkee isomman kalan. Nyt tuntui että sydän pysähtyy, Gavrilov kuvailee.
Hauki vietiin seuraavana päivänä Joensuussa paikallisen kaupan kalatiskin puntariin, joka näytti tylyt lukemat: 13,44 kiloa. Mittaa hauella oli peräti 126 senttiä. Sen kokoiset kaverit pääsevät Linnanmäellä jo useimpiin laitteisiin.
– Jos hauki olisi syönyt jotain, se olisi painanut helposti 16 kiloa, Gavrilov sanoo.
Matkaa Suomen kaikkien aikojen tuulastuskalaennätykseen on vielä. Wikipedian mukaan Suomen ennätyskalarekisteristä löytyy vuonna 2004 saatu karppi, joka painoi 21,44 kiloa ja oli 105 senttiä pitkä.
Hirviöhauki on nyt parhaillaan Siilinjärvellä täytettävänä. Sijoituspaikka massiiviselle saaliille on vielä auki.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle Pohjois-Karjala.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 22.5. 23:58
1.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
2.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
3.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
4.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
5.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
6.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
7.
-
Ferguson jr. neuvotteli isälleen 100 000 punnan päiväpalkan 00:24
8.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 22.5. 21:30
9.
-
Machete-miehet tappoivat sotilaan Lontoossa - poliisi epäilee terroritekoa 22.5. 20:20
10.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 22.5. 18:55
11.
-
Tukholman futisderby keskeytettiin massiivisen soihtuketjun takia - katso kuvat 22.5. 22:37
12.
-
Rytmihäiriöt olivat liikaa - maajoukkuehiihtäjän ura ohi 22.5. 21:45
13.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
14.
-
Homevauriot kuohuttivat eduskunnassa: "Tuijotetaan vain firman voittoja" 22.5. 16:35
15.
-
IS seuraa mellakoita Ruotsissa: "Allianssi on leikannut liikaa" 22.5. 20:26
16.
-
Tornado iski myös Venäjällä - katso amatöörivideo 22.5. 22:04
17.
-
Huoltoaseman pihalla kaupiteltiin laittomia untuvikkoja - "Vakava vaara!" 22.5. 21:54
18.
-
He ovat jo ilmoittautuneet Madeleinen häihin 22.5. 20:55
19.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
3.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
4.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
5.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
6.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
7.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
8.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
9.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
10.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
11.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
12.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 22.5. 6:02
13.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
14.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
15.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
16.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 22.5. 8:54
17.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
18.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 22.5. 7:27
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Huoltoaseman pihalla kaupiteltiin laittomia untuvikkoja - "Vakava vaara!"
Hyväuskoiset ostivat olemattomia konserttilippuja - myyjille ehdollista
TS: Turkulaismies hajotti pysäköintivalvonnan toimiston parkkisakon takia
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat!
"Suun kuivumista, sekavuutta ja levottomuutta" - hulluruohosta monenlaisia oireita
Homevauriot kuohuttivat eduskunnassa: "Tuijotetaan vain firman voittoja"
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä
Palaneen rekan kuorma piti purkaa Kehä 1:lle
Kokoomuspomo lupasi soittaa Tamille
Armeijan suunnitelma Rovajärvellä tyrmistyttää
STV: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa




