Jyväskylä Reilun varttitunnin verran lehdistön edessä vieraillut Sir Richard Branson kannustaa ihmisiä heittäytymään haasteisiin, ottamaan hommat omaan hanskaan.
Hänen mukaansa yrittämällä oppii enemmän kuin vain yliopistossa istumalla.– Kolme päivää sitten olin purjehtimassa Karibialla. Kaverini sanoi, että hän haluaa hallita itse tekemisiään ja hyppäsi mereen. Hän selvisi siitä ja ui muutama tunti myöhemmin saarelle. Hyppääminen syvään päähän on mielestäni paras tapa oppia, Branson kertoi.
Nordic Business Forumissa Jyväskylässä tänään esiintyvä Branson kehoittaa kokeilemaan bisnesideoita, aluksi vaikka vain pienesti.
– Niin oppii. Toki voit lukea johtajuudesta kertovia kirjoja vaikka kuinka monta, mutta ne eivät korvaa oppia, jonka saa itse yrittämällä.
– Mutta tietysti tarvitaan myös onnea. Minä olen ollut onnekas, Bronson myönsi.
Branson, 62, tunnetaan muun muassa hyväntekeväisyysprojekteistaan.
– Tilanteeni on hyvä. Minulla on resurssit, hyvä brändi ja olen melko hyvin tunnettukin. Tällaista tilaisuutta ei kannata hukata.
Bransonin bisnes avaruusturismin saralla on vielä alkutekijöissään.
– Tavoitteeni on luoda parasta joka alalla, mihin ryhdyn. Haasteenamme on voittaa teknologiset ongelmat, jotta avaruusmatkat mahdollistuisivat tuhansille ihmisille.
– Haluan unelmoida. Ehkä jonain päivänä miehitämme Marsin, Branson myhäili.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Himanen soitteli rahoittajalle ja vihjaili Kataisesta 12:56
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
2.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
3.
-
Nightwishin nokkamies Tuomas Holopainen: "Nyt olen onnellinen" 12:38
4.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
5.
-
Leirintäalueella K-35 juhannuksena - nyt puhuu camping-yrittäjä 12:45
6.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 11:00
7.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
8.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
9.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
10.
-
Suomalaissivusto: Räikkönen neuvottelee siirrosta Red Bullille 12:11
11.
-
Rihanna raivosi keikalla - löi fania mikrofonilla! 13:09
12.
-
Hakkaraiselta tyly kommentti Himasen "horoskoopista" 11:46
13.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 13:31
15.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 07:07
16.
-
Ajovirhe ruuhkautti Lahdentietä aamulla - katso kuva 09:52
17.
-
Autoilija: Näin säästät satasen vuodessa! 13:08
18.
-
Sääpä-pääpä-sääpä-pari meni naimisiin 08:42
19.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
20.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
1.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
2.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
3.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
4.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
5.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
6.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
7.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 07:53
8.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
9.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
10.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
11.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
12.
-
Juhannuksen virallinen sääennuste julki: Osa saa hellettä – osa ehkä sadetta! 18.6. 15:13
13.
-
Varkaan viemä Suomen ainoa työkone löytyi - omistaja kyynelehti 18.6. 15:01
14.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
15.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
16.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
17.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
18.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
19.
-
17-vuotias katosi koulumatkalla liki vuosi sitten - poliisi pyytää apua 18.6. 15:31
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
4.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
5.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
6.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
7.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
8.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
9.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
10.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
11.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
14.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
15.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
16.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
17.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
18.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
19.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
20.

Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet
Himanen soitteli rahoittajalle ja vihjaili Kataisesta
Hakkaraiselta tyly kommentti Himasen "horoskoopista"
Puhtaat paperit saanut Katainen: "Mieleni on ollut koko ajan puhdas"
Katainen ei toiminut lainvastaisesti Himas-asiassa: "Päätös oli helppo"
Ajovirhe ruuhkautti Lahdentietä aamulla - katso kuva
Hittikuohari katosi Alkon hyllyiltä - nämä viedään käsistä ruokakaupoista juhannuksena
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin"




