Pilvi, Pälvi

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yle paljasti ison eron Halosen ja Niinistön välillä: Armahdukset 22-1

Ylen Silminnäkijä-ohjelman selvitys paljastaa suuren eron presidenttien armahduslinjassa.
Ohjelman mukaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö on armahtanut ensimmäisenä presidenttivuonnaan toistaiseksi vain yhden henkilön (Niinistö aloitti virastaan 1. maaliskuuta 2012). Presidentti Tarja Halonen armahti 12 vuoden valtakautensa aikana keskimäärin 22 henkilöä vuodessa.

Halosen armahduksista 12 vuoden aikana 40 on tapahtunut vastoin korkeimman oikeuden (KKO) kantaa. Vastoin KKO:n kantaa armahdetut ovat mm. totaalikieltäytyjiä, joiden osuus armahdetuista nousi selvästi Halosen kaudella aiemmasta. KKO:n puoltamat, mutta presidentin epäämät armahdukset koskivat mm. elinkautisvankeja.

Ylen mukaan armahdettujen yleisimmät rikostyypit ovat olleet väkivalta- ja huumausainerikokset. Toiseksi suurin ryhmä ovat sakkoihin ja menettämisseuraamuksiin tuomitut.

Vuodesta 2007 lähtien elinkautisvankien vapauttamiset on käsitelty Helsingin hovioikeudessa. Ylen mukaan yhteensä 43 armahdusta olisi jäänyt toteutumatta, jos kaikki ratkaisut olisi 2000-luvulla tehnyt korkein oikeus. Toisaalta 30 henkilöä olisi puolestaan saanut anomansa armahduksen.

Presidentillä on oikeus poiketa korkeimman oikeuden lausunnosta. 2000-luvulla näin tapahtui yhteensä 73 kertaa.


Ota kantaa

Kumman armahduslinja on parempi?

Tarja Halosen 19% Sauli Niinistön 81%
Ääniä yhteensä 16203

Kommentit 0

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seuraa heitä: Tässä ovat todennäköiset äänikuninkaat, näille koville nimille voi käydä köpelösti

    2. 2

      Palaako Räikkönen palkintopallille? IS seuraa Bahrainin F1-kisaa

    3. 3

      Brittipoliisi varoittaa vanhempia: Tämä lasten vaarallinen leikki voi johtaa jopa kuolemaan

    4. 4

      Guardian: Uusi teloitusmenetelmä käyttöön Yhdysvalloissa – ei suositella eläimillekään

    5. 5

      Minttu Virtanen tyylikkäänä varikolla: ”Olen niin ylpeä miehestäni”

    6. 6

      Yksi kuva kertoo, mitä puoluetta sinun kannattaa äänestää

    7. 7

      Pohjois-Korean Kim kunnostautui vuorikiipeilijänä – huipulla avopäin ja poplari päällä

    8. 8

      Poliisi tyrmää huhun uudesta joukkoraiskauksesta – ”Viittaisi täysin tekaistuun juttuun”

    9. 9

      HBL: Turvallisuusuhasta Ahvenanmaalla vaietaan – ”Sopii Venäjälle mainiosti”

    10. 10

      Mitä hotellihuoneista varastetaan, ja mitkä asiat jäävät siivoamatta? Entinen hotellivirkailija paljastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva kertoo, mitä puoluetta sinun kannattaa äänestää

    2. 2

      Muistatko Ville Valon ex-kihlatun Jonna Nygrénin - tältä hän näyttää nyt!

    3. 3

      Suomi sai taas uuden lottomiljonäärin - täällä rivi pelattiin ja näillä numeroilla

    4. 4

      Uusi naisten kondomi lupaa orgasmin jopa ”100 prosentin varmuudella”

    5. 5

      Lentojen kauhumatkustajien kuvat leviävät Instagramissa - penkin alta löytyi pussillinen virtsaa

    6. 6

      Seuraa heitä: Tässä ovat todennäköiset äänikuninkaat, näille koville nimille voi käydä köpelösti

    7. 7

      Sipilän aikarauta vetää vertoja Arhinmäen kohukellolle: ”Jamesbondimaisia ominaisuuksia”

    8. 8

      Näin ulkomailla seurataan vaaleja: Pilakuva Sipilästä ja Stubbista, ”Unelias Suomi voi repiä euron”...

    9. 9

      Lukijat raivostuivat vankien ruoka-annoksista – ”Parempaa kuin vanhuksilla! Hävetkää”

    10. 10

      Pohjois-Korean Kim kunnostautui vuorikiipeilijänä – huipulla avopäin ja poplari päällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin lähipiiriläinen: Suomea odottaa kansallinen katastrofi

    2. 2

      8 yleistä virhettä, jotka lähes jokainen suihkussa kävijä tekee

    3. 3

      Temptation Islandissa seksiä ensimmäistä kertaa – ”Kettu kävi kolossa”

    4. 4

      Anni Uusivirran todella rohkea peppukuva vetää hiljaiseksi – tästä ei maisema parane

    5. 5

      4.-luokkalainen esitti pysäyttävän kysymyksen presidentti Niinistölle

    6. 6

      Muistatko Ville Valon ex-kihlatun Jonna Nygrénin - tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Venäläiskoulujen seinäjulisteissa outo Suomi-väite

    8. 8

      Nyt sekin paljastui! Tällä tuoksulla naiset lakoavat - iskee suoraan haluihin

    9. 9

      Tuoreet kuvat herättävät kysymyksiä: Mitä Putinin kasvoille tapahtui?

    10. 10

      Kynsien pureskelu kertoo yllättävän seikan luonteestasi – täsmääkö?

    11. Näytä lisää