Ilmiö Kymenlaaksossa sijaitsevalla aivan tavallisella lintulaudalla on reilun viikon aikana menettänyt henkensä jo yli 20 urpiaista.
Kuvat kertovat kaiken.Luontokuvaaja Lassi Kujala on onnistunut kuvaamaan Kouvolan Tuohikotin tappajatalitiaisen iskun urpiaisparveen.
Kymenlaaksossa sijaitsevalla aivan tavallisella lintulaudalla on reilun viikon aikana menettänyt henkensä jo yli 20 urpiaista.
Vaikka erilaista siemenravintoa ja rasvapalloa on tarjolla yllin kyllin, Kujalan tarkkailemalle talitiaiselle kelpaa vain elävä ravinto, tuore urpiainen.
- Tämä yksi on selvästi erikoistunut urpiaisiin. Sillä on oma gourmet, ja se on paikan kingi, Kujala sanoo.
- Se väijyy urpiaisparvea ruokintapaikan yläpuolella kuin petolintu, liikkuu hitaasti oksalta toiselle, niskahöyhenet ovat aggressiivisesti pörhöllä ja siivet puoliksi roikuksissa.
- Muutaman huti-iskun jälkeen se sai yhdestä pitävän otteen, urpiainen huusi ja räpiköi ja tintti hakkasi sitä nokalla päähän, Kujala kertoo.
Urpiaisen hento kallo särkyi, ja talitiainen nautti alkupaloiksi kirkkaat silmät ja pienet linnunaivot.
Sitten tintti jätti ruoan hetkeksi hangelle jäähtymään, mutta palasi pian ja alkoi nokkia hiukopaloja laaja-alaisemmin. Lopuksi se lensi lähioksalle nukkumaan.
Tappajatalitiaisia on nähty tammikuussa myös Somerniemellä, Mäntyharjussa ja Miehikkälässä, jossa surmattiin kaksi urpiaista 21.-23. tammikuuta välisenä aikana.
Scientific American -tiedelehden verkkosivuilla palauteltiin keskiviikkona "Tuohikotin verilöylyyn" liittyen mieliin talitiaisen karmeaa sivuroolia ihmiskunnan historiassa. Talitiaisilla oli tapana kerääntyä nokkimaan rasvaa hirtetyistä ihmisistä.
Hirttäminen oli ennen yleisempää kuin nykyisin, ja sitä tehtiin ulkona luonnon helmassa. Pelotusvaikutuksen vuoksi hirtetyt saivat roikkua pitkiä aikoja paikoillaan.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
IS testasi grillimakkarat: Suomen suosituin jäi pohjalle! 12:54
1.
-
Nyt se alkoi: Palava auto jumitti juhannusliikenteen – ärsyttävä ohittelu alkoi heti 13:25
2.
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
3.
-
Susanna Penttilä petossyytteestään: Se oli väärinkäsitys 13:09
4.
-
Kysely paljasti: Kossuun laitetaan yllättäviä mausteita 12:42
5.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
6.
-
James Gandolfinin ystävä: James sai kohtauksen hotellin vessassa 13:20
7.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
8.
-
Kännikirjoitus nettiin kaupunginjohtajasta kävi kalliiksi 13:11
9.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
10.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
11.
-
Talentissa hypnoottinen tanssiesitys - pääkin lähti irti 12:49
12.
-
Tässä on torstain pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
13.
-
Superkuu valaisee juhannusyön 10:48
14.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
15.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
16.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
17.
-
Yhdysvaltain suurlähettiläsperhe rakasti mämmiä 12:16
18.
-
Joensuun konepistoolimurhaajalle elinkautinen 13:25
19.
-
Facebook-tempauksen tulos: kävellen 609 km! 06:10
20.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
1.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
2.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
3.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
4.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
5.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
6.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
7.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
8.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
9.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
10.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
11.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
12.
-
Tässä on torstain pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
13.
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
14.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
15.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
16.
-
Sopranosin päätähti James Gandolfini kuoli yöllä 51-vuotiaana 10:40
17.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
18.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
19.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
11.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
14.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
15.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
16.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
17.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
18.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
19.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
20.

Joensuun konepistoolimurhaajalle elinkautinen
Auto liekehtii Lahden moottoritiellä
Superkuu valaisee juhannusyön
Tukes: Ilokaasun myyjä ei ole vastannut kuulemispyyntöön
Kiinalaisturistien bussi väisti poroa - kuusi loukkaantui ojaanajossa
Lähes 10 000 varusmiestä kotiutuu tänään
HS: Pimeät taksit juottavat asiakkaita ja tyhjentävät heidän tilejään
Talouselämä: Supo haluaa työkaluja kansalaisten verkkovalvontaan
Facebook-tempauksen tulos: kävellen 609 km!
Viking Lotossa on meneillään harvinainen putki
Sanomatalon Karjala-näyttely jatkuu heinäkuulle




