Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sähkön kulutuksen talven ennätys syntyy juuri nyt – huippu lähes 15000 MW

Sähkö
”Suomi on nyt täysin tuontisähkön varassa huippukulutustilanteissa,” johtaja Raimo Päivinen Fingridistä sanoo.
Suomessa on tänään rikottu tämän talven sähkön kulutushuippu. Kello 8.30 sähkön kulutus oli kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan 14 902 megawattia (MW).

– Kyllä nyt tulee talven ennätys kello kahdeksan ja yhdeksän väliseen aikaan, johtaja Raimo Päivinen Fingridistä kommentoi Ilta-Sanomille.

Sähkön tarvetta eiliseen verrattuna nostaa se, että tänään on arkipäivä ja hieman kylmempää kuin eilen.

– Arkipäivänä kulutusta on enemmän, ja nyt aamulla on vielä pimeetä. Sitten kun tulee valoisaa, kulutus alkaa laskea, Päivinen kertoo.

– Iltapäivällä jahka tulee pimeetä, voidaan päästä samaan lukemaan, hän lisää.

Suomen voimajärjestelmän tila

Samaan aikaan kun Suomen sähkökulutus takoo huipulukemia, Suomen voimajärjestelmä on pahasti epätasapainossa.

Fingrid kertoi jo viime vuoden lopulla, että Suomi on tänä talvena entistä riippuvaisempi sähkön tuonnista. Nyt se tilanne on käsillä.

Kello 8.45 sähkön kulutuksen ja kotimaisen tuotannon ero oli peräti 4 237 megawattia. Puuttuva tuotanto on korvattava sähkön tuonnilla. Sähköä virtaa nyt Suomeen Ruotsista, Venäjältä ja Virosta.

Onko tämä terve tilanne?– Joo, kyllähän Suomi on nyt täysin tuonnin varassa näissä huippukulutustilanteissa, Päivinen sanoo.

Hänen mukaansa asiassa on kaksi puolta,

– On riippuvuus muista maista silloin kun eniten tarvitaan sähköä.

– Mutta toisaalta Suomeen tuodaan sähköä koko ajan. Se taas on merkinnyt sitä, että on saatu halvempaa sähköä erityisesti lännestä, vesivoimaa ja tuulivoimaa. Se on pitänyt Suomen tukkuhinnan matalampana kuin että olisi tuotettu itse.

Päivinen sanoo, että sähkön kohtuullisen matala tukkuhinta on johtanut siihen, että Suomessa on suljettu hiilivoimalaitoksia, jotka eivät enää ole kannattavia.

– Tämä on entisestään heikentänyt omavaraisuutta.

Hiilivoimalla tuotettu lauhdevoimaa ei Suomessa enää juuri ole. Esimerkiksi tänään aamulla sitä oli käynnissä 600 megawatin edestä.

Tehovajeen taustalla vaikuttavat Suomen ja muun Länsi-Euroopan massiiviset tuulivoima- ja aurinkovoimatuet. Niitä kannattaa tuottaa hyvinkin matalalla hinnalla.

Suomi on osa Itämeren alueen sähkömarkkinoita. Markkinamekanismi ohjaa sähköä sinne missä sille on eniten kysyntää ja varmistaa, että sähkö tuotetaan tehokkaimmalla tavalla.

– Samaan aikaan sähkön kulutus ei ole juurikaan kasvanut, niin se on sitten syrjäyttänyt markkinoilta tätä hiililauhdetta. Siitä se johtuu.

Ei pelivaraa vikaantumiseen

Fingrid arvioi viime vuonna, että sähköä on enimmillään tuotava 3 400 megawattia naapurimaista, mutta tänään siis on menty yli jo siitäkin.

Fingridin mukaan pelivaraa tuotantolaitosten ja siirtoyhteyksien vikaantumiseen ei juuri ole, ja riski sähkönkulutuksen lyhytaikaisiin rajoituksiin on kasvanut.

Hälyttävä esimerkki saatiin viime vuoden lopulla, kun Loviisan ydinvoimala oli vian takia poissa pelistä. Fingrid joutui käynnistämään omat lauhdevoimalansa.

Fingridin mukaan tehovaje jatkuu lähivuodet samanlaisena. Edes Olkiluoto 3:n käyttöönotto ei poista tuontiriippuvuutta.

Fingridin arvion mukaan siirtoyhteydet riittävät tuomaan tarvittavan sähkön Suomeen myös tänä talvena ja, että sähköä on naapurimaissa tarjolla.

Fingridin mukaan sähkötehon hetkellisestä riittämättömyydestä johtuva tehovaje, kansanomaisemmin sähköpula on hallittavissa oleva tilanne, johon se on varautunut yhdessä paikallisten jakeluverkonhaltijoiden kanssa.

Sähkönkulutuksen rajoitukset koskisivat todennäköisimmin pientä osaa sähkönkäyttäjistä hetkellisesti, korkeintaan muutaman tunnin. Yhteiskunnallisesti tärkeiden toimintojen sähkönsaanti pystytään turvaamaan myös tehopulatilanteessa, Fingridistä vakuutetaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    8. 8

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    9. 9

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    10. 10

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää