Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Helsingin asemies yhä karkuteillä

Helsingin Kaisaniemen metroasemalla ampunut mies on yhä kateissa. Poliisi kuitenkin tietää, kuka mies on ja missä hän asuu.

Rikosylikomisario Juha Rautaheimo sanoo, ettei poliisi usko miehestä olevan vaaraa ulkopuolisille. Kyseessä oli yhteen henkilöön kohdistunut uhkailu, eikä poliisilla ole tarkoitus järjestää massiivisia etsintöjä Helsingissä.

- Tässä nyt odotellaan ja katsotaan sitten. Ei ole järkeä lähteä puolta Helsinkiä vyöryttämään ja poliiseja uhrata siihen, Rautaheimo sanoo.

Mies ampui eilen iltapäivällä yhden laukauksen Kaisaniemen metroaseman ylätasanteella. Teon takana oli mustasukkaisuus. Rautaheimon mukaan mies halusi uhkailla naista, jonka kanssa hän oli istunut hetkeä aiemmin samassa pöydässä. Rautaheimo sanoo, että kyseessä olivat puhtaasti parin henkilökohtaiset asiat.

Mies käytti teossa oikeaa asetta. Luoti osui lattiaan. Laukauksen jälkeen ampuja pakeni metrolla kohti Hakaniemeä. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa.

Uhkaili aseella
vartijoita

Käsiaseella ampunut mies oli tullut tapaamaan metrossa vartijana työskentelevää naista, jonka kanssa hän on elänyt suhteessa.

Nainen oli istunut Cafe Metron ulkopöydässä. Laukauksen jälkeen ampuja poistui verkkaisesti kohti metron liukuportaita.

Siellä hän osoitteli aseellaan HKL:n lipuntarkastajia. Mahdollinen lippu jäi tarkastamatta, ja ampuja pääsi metroon.

Naisvartija oli istunut levyliikkeen viereisessä kahviopöydässä toisen naisen kanssa miehen tullessa.

Pöydässä oli puhuttu venäjää, samoin mies.

Naisvartija säilytti koko ajan malttinsa. Vartijan naisseuralainen oli poistunut ennen välikohtausta.

(IS-STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  3. 3

    Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  6. 6

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Poliisi julkaisi lohduttoman videon Kolumbian lentoturman selviytyjästä onnettomuuspaikalta

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  5. 5

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  6. 6

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  3. 3

    Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  6. Näytä lisää