Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomi jakautui kahtia: Vetinen etelä luminen pohjoinen

Se on talvi nyt! On lunta, pakkasta, aurinkoisia syyshankia ja mukavia hiihtokelejä.

Siis Suomen pohjoisosissa, Oulun yläpuolella.

Muualla maassa on odotettavissa vihlovaa viimaa ja rankkoja vesisateita. Ei siis puhettakaan talvesta vielä aikoihin.

- Lumiraja menee tällä hetkellä Oulun korkeudella. Lapissa lunta on parhaimmillaan yli kymmenen senttiä. Eikä se sieltä mihinkään häviä, sillä hallaa on luvassa jatkossakin, kertoo meteorologi Antti Jylhä-Ollila Ilmatieteen laitokselta.

- Poutaista, aurinkoista pakkassäätä - sellaisesta päästään pohjoisessa osassa maata lähipäivinä nauttimaan, Jylhä-Ollila ennustaa.

Espoolainen Anette Teittinen oli siskonsa Anniinan ja kaverinsa Satu Kortelaisen kanssa lauantaina Rukan ensilumilla.

Keli oli upea: viisi astetta pakkasta ja aurinko paistoi.

Rukakeskus Oy:n liiketoimintajohtaja Matti Parviainen piti viikonloppua onnistuneena. Varsinaisia avajaisia Rukalla vietetään kuitenkin ensi perjantaista alkaen.

- Kaksi rinnettä oli auki nyt, mutta viikonlopuksi tähdätään ainakin viiteen, Parviainen sanoi.

Näin siis Rukalla. 800 kilometriä kartalla alaspäin Espoon Tapiolassa Honka ja HJK pelasivat eilen tärkeistä sarjapisteistä jalkapallon Veikkausliigassa. Ilma oli jotain ihan muuta kuin Kuusamossa.

Vettä ropisi taivaan täydeltä.

- Suomi on sään puolesta hyvin voimakkaasti jakautunut, Jylhä-Ollila tulkitsee.

- Etelässä lämpöasteita saattaa olla tällä viikolla päivisin jopa yli kymmenen. Pohjoisessa on saman verran pakkasta, jopa enemmänkin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  10. 10

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. Näytä lisää