Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jäätteenmäki haluaa jatkaa EU-parlamentissa

Keskustan euroedustaja, ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki aikoo pyrkiä uudelleen Euroopan parlamenttiin vuoden 2009 vaaleissa.

- Jos puolue minut asettaa, olen käytettävissä. Tein päätöksen, kun en asettunut ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa, kommentoi Jäätteenmäki.

- Olen viihtynyt täällä paremmin kuin ajattelinkaan.

Vuoden 2004 eurovaaleissa Jäätteenmäki oli ylivoimainen äänikuningatar yli 149 000 äänellä.

IS kysyi kaikilta edustajilta, ovatko he ehdolla eurovaaleissa vai ei. Nykyisistä 14:stä edustajasta vain kolme on tehnyt päätöksensä tulevien eurovaalien suhteen. Muut miettivät vielä.Jäätteenmäen ohella keskustan Hannu Takkula tavoittelee jatkokautta. Pitkän poliittisen uran tehnyt vasemmistoliiton Esko Seppänen lopettaa.

- Olen nyt tullut eläkeikään, hän perustelee.

Vuonna 2009 Suomi menettää yhden euroedustajan paikan. EU-parlamenttiin valitaan enää 13 suomalaisedustajaa. Yhden paikan menetys uhkaa eniten Rkp:tä. Henrik Lax miettiikin vielä ehdokkuuttaan.

- Vaaliliitto ja kansallissankari voisivat pelastaa valinnan puolueelle, arvelee Lax.Useimmat mepit aikovat ilmoittaa kantansa ensi kesään mennessä.

IS selvitti, mitä mepit ovat saaneet aikaan, kun parlamenttikausi on puolivälissä.

Lue lisää viikonvaihteen Ilta-Sanomista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  3. 3

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  4. 4

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

  8. 8

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  9. 9

    54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

  10. 10

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  10. 10

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  3. 3

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  4. 4

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. Näytä lisää