Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Satamassa toimivat yritykset ahtaalla

Satamissa toimivat yritykset ovat ahdingossa. Tavaravirrat pysähtyivät marraskuussa kuin seinään, ja siitä lähtien työt ovat vähentyneet rajusti.

Ahtaajia edustavan Satamaoperaattorit ry:n yli 40 jäsenyrityksestä kaikissa on käyty sopeuttamis- tai yt-neuvotteluja. Säästötoimet koskevat lähes kaikkia satamatyöläisiä.

-Nyt puhutaan jopa irtisanomisista, mikä on todella harvinaista, sanoo järjestön toimitusjohtaja Jouko Santala.

Irtisanomisia on ollut joitakin kymmeniä, mutta Santala uskoo niiden lisääntyvän, jollei tavara ala pian liikkua.

Satamien pitäjiin kaupan pysähtyminen ei ole vaikuttanut yhtä rajusti. Satamat lykkäävät investointeja tuonnemmaksi.

-Lomautuksia ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Tällä hetkellä ainoastaan Turussa työntekijät lomautetaan, koska Turun kaupunki haluaa lomauttaa kahdeksi viikoksi koko henkilöstönsä, kertoo apulaisjohtaja Kirsti Tarnanen-Sariola Suomen satamaliitosta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

  2. 2

    Salakuvaajat iskivät – Englannin maajoukkueen uusi manageri jäi kiinni asemansa törkeästä väärinkäytöstä

  3. 3

    Nasa teki jännittävän löydön Jupiterin Europa-kuusta: ”Tämä havainto avaa kokonaisen maailman uusia mahdollisuuksia”

  4. 4

    Mies halusi ottaa selfien pytonin kanssa – käärme iski välittömästi

  5. 5

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  6. 6

    Fanit pyörtyilivät Bieberin konsertissa – kannettiin velttoina toipumaan: ”Täysin normaalia Justin Bieberin keikoilla!”

  7. 7

    Pohjois-Koreassa järjestettiin ”ainutlaatuinen ja uraauurtava” lentonäytös – pääosassa ikääntyvä neuvostokalusto

  8. 8

    Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

  9. 9

    Autistinen Christopher jäi ilman ystäviä – isän pysäyttävä Facebook-päivitys leviää vauhdilla: ”Viisi kirjainta ei ole koskaan viiltänyt noin syvältä”

  10. 10

    Alppitähti Lindsey Vonnin niukkapukeisen kiusoitteleva kuva villitsi fanit: ”Kuinka seksikäs ja hurmaava oletkaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  3. 3

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  4. 4

    Jättiyllätys: Saara Aalto sittenkin jatkoon Britannian X Factorissa!

  5. 5

    Maailma oli vain minuuttien päässä ydintuhosta – neuvostoupseeri Petrovin päätös esti ohjussodan

  6. 6

    Tv-ohjelmaa kuvannut Janne Kataja herättää raivoa pienessä suomalaiskunnassa: ”Haistakoon...”

  7. 7

    Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

  8. 8

    Poika ei saanut perinnöstä edes lakiosaa – 9 tapausta, joissa perillistä odotti yllätys

  9. 9

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  10. 10

    Jope Ruonansuu kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan – makaa letkuissa: ”Se alkoi kuin salama”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  2. 2

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  3. 3

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  4. 4

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  5. 5

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  6. 6

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  7. 7

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  8. 8

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  9. 9

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  10. 10

    Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

  2. 2

    Salakuvaajat iskivät – Englannin maajoukkueen uusi manageri jäi kiinni asemansa törkeästä väärinkäytöstä

  3. 3

    Nasa teki jännittävän löydön Jupiterin Europa-kuusta: ”Tämä havainto avaa kokonaisen maailman uusia mahdollisuuksia”

  4. 4

    Mies halusi ottaa selfien pytonin kanssa – käärme iski välittömästi

  5. 5

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  6. Näytä lisää