Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hirmuhallitsijoiden käsiraudat esillä

Jos ahdistus hyökkää päälle, käynti Suomen vakoilumuseossa piristää. Tampereella on avautunut näyttely käsiraudoista.

Nämä raudat eivät ole makuukamarien esineistöä. Esillä on mm. Josif Stalinin, Adolf Hitlerin ja Idi Aminin väen käyttämiä kahleita.

Kuinkahan pian raudan keksimisen jälkeen ihminen keksi käsiraudan? Näyttelyn vanhin kahle on 1500-luvulta. Sillä kahlittiin teloitettavien kädet Espanjassa. Samalta ajalta on peukaloruuvi, jolla vauhditettiin tunnustuksen saamista Bastiljin vankilassa.

Vakoilumuseon kokoelma on Euroopan laajin. Näytteillä on yli 200 esinettä, ja vielä saman verran jäi varastoon. Siellä ovat mm. Idi Aminin kiduttajien raudat, joilla uhri hinattiin katon rajaan.

Niitä varten teimme nuket ja telineet. Ne ovat esillä joskus toiste. Nyt ei ole tilaa, sanoo museonjohtaja Teppo Turja.

Jokin muistoUgandan diktaattorista toki löytyy.

Idi Aminin kahleiden tuoteperheeseen kuuluvat käsiraudat, joissa on piikit lenkin sisäpuolella.

Rautoja on joka lähtöön - myös naisille ja lapsille.

Säädettävä käsirauta keksittiin 1910-luvulla. Siihen asti naisille tehtiin pienempiä rautoja.

Raudan ei tarvitse olla järeä. Pienin on peukaloihin kiinnitettävä malli. Se on avaimenperän kokoinen, mutta turha rimpuilla, kun se on kiinni peukaloissa.

Raudat on kerännyt kahlekuningas Timo Tuomivaara (1938-2004). Hän väänsi itsensä irti raudasta kuin raudasta. Esillä on rautoja, jollaisia kuuluisin kahlekuningas Houdini käytti tempuissaan.

Suomessa Abloy on tehnyt pienen erän käsirautoja. Niitä ei ole kokoelmaan saatu.

Vakoilumuseo maksaa tuhat euroa, jos joltakulta löytyy Abloyn käsiraudat.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  2. 2

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  3. 3

    Poliisi selvittää erikoista rikossarjaa: Mies aiheutti mittavia vahinkoja autoille ja kiinteistöille Etelä-Helsingissä

  4. 4

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  5. 5

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

  6. 6

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  7. 7

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  8. 8

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  9. 9

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  10. 10

    Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  10. 10

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  2. 2

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  3. 3

    Poliisi selvittää erikoista rikossarjaa: Mies aiheutti mittavia vahinkoja autoille ja kiinteistöille Etelä-Helsingissä

  4. 4

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  5. 5

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

  6. Näytä lisää