Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mikko Alatalo juhli toista kauttaan

Molemmat Pirkanmaan keskustan kansanedustajat Pertti Salovaara ja Mikko Alatalo uusivat valtakirjansa.

- Aina on lämmin olo, kun toivotetaan tervetulleeksi, Lempäälässä asuva Salovaara kiitteli kotimaakunnan väkeä.

Veltto Virtasesta
tuli perussuomalainen

Perussuomalaisten listoilta eduskuntaan pyrkinyt vanhan polven rokkari Pertti "Veltto" Virtanen tuuletti voittoaan sunnuntai-iltana.

- Aika uskomattomalta tuntuu, tuntuu loistavalta, sanoi Virtanen.

Virtanen oli aiemmin eduskunnassa vuosina 1995-99. Virtanen päihitti Pirkanmaan vaalipiirissä koko listallisen perusperussuomalaisia ehdokkaita. Hän vakuuttaa kuitenkin sopeutuvansa sujuvasti uuteen puolueeseensa.

- Soinihan on tamperelaisia, me ollaan vanhoja ystäviä ja hevosmiehiä. Hämäläinen huumori on ihan oma lajinsa, leukaili Virtanen.

Juhantalo putosi
pois eduskunnasta

Satakunnan vaalipiirin viime eduskuntavaalien ääniharava Kauko Juhantalo ei näyttänyt uusivan edustajanpaikkaansa.

Uutena kasvona eduskuntaan on nousemassa Hämeen vaalipiiristä tv:stä tuttu näyttelijä Risto Autio (kesk).

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman ei päässyt jatkokaudelle Etelä-Savon vaalipiiristä.

Noin 30 kansanedustajaa on putoamassa eduskunnasta ääntenlaskennan väliaikatietojen perusteella. Tämä oli tilanne, kun koko maan äänistä oli laskettu noin puolet. Vapaaehtoisesti eduskunnan jättää näissä vaaleissa vajaat 30 kansanedustajaa.

Jos putoavien kansanedustajien määrä ei muutu olennaisesti ääntenlaskennan edetessä, tämä merkitsee sitä, että uudessa eduskunnassa lähes kolmannes edustajista on sellaisia, jotka eivät olleet mukana kuluneella vaalikaudella.

(STT)

Mikko Alatalon mietteitä

Harri Jaskari luotti kampanjaansa ja pääsi läpi

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

  3. 3

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  4. 4

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  5. 5

    Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

  6. 6

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  9. 9

    Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  7. 7

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  8. 8

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

  9. 9

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  10. 10

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

  3. 3

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  4. 4

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  5. 5

    Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

  6. Näytä lisää