Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lappuliisa sai kyydit konepellillä

Raivostunut autoilija ajoi Mikkelin keskustassa puoli kilometriä lappuliisa konepellin päällä. Nainen selvisi hengenvaarallisesta kyydistä vammoitta.

- Uskomattoman törkeä tapaus, sanoo Mikkelin kaupungin pysäköinninvalvoja Juha Ruuth.

Henkilöautossaan istunut keski-ikäinen mies ryhtyi elokuun puolivälissä solvaamaan pysäköinnintarkastajaa, joka oli laittamassa pysäköintivirhemaksua toiseen autoon Mikkelin torin reunassa.

Tarkastaja kehotti huutelijaa maksamaan pysäköintimaksun. Mies kieltäytyi ja peruutti auton uhkaavasti kohti tarkastajaa.

Nainen hälytti apua ja siirtyi auton etupuolelle. Mies kaasutti auton raivokkaasti liikkeelle. Tarkastaja ei ehtinyt väistää, vaan jäi istumaan konepellille.

Mies ajoi ensin kierroksen torilla. Sen jälkeen hän kaasutti vauhdilla jyrkän alamäen. Mies joutui pysähtymään risteykseen, jolloin järkyttynyt tarkastaja onnistui hyppäämään alas. Hän sai peräänsä vielä hävyttömyyksiä.

Poliisit ottivat miehen kiinni jo seuraavassa risteyksessä. Juttua tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Lappuliisa koki olleensa hengenvaarassa.

- Minulla oli sateenvarjokin kädessä. Ja kassi olalla. Jotenkin vain pystyin pitämään kiinni, nainen kertoi Savon Sanomissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

  6. 6

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Testaa, miten sinkku olet!

  9. 9

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

  6. Näytä lisää