Kullervo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Käräjätuomarille syyte virkarikoksesta

Kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista epäilty käräjätuomari saa syytteen virkarikoksesta. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka katsoo, että Helsingin käräjäoikeuden tuomari on toiminut tavalla, joka täyttää tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön.

Käräjätuomari oli käsitellyt viittä eri asiaa kahdesta ja puolesta vuodesta yli seitsemään vuoteen. Asioissa oli ollut pitkiä ajanjaksoja, joina käsittely ei ollut lainkaan edennyt.Poliisin suorittamassa esitutkinnassa kävi ilmi, että tuomarilla viipymään jääneet asiat eivät olleet poikkeuksellisen laajoja tai erityisen vaikeita ratkaista.

Selvitysaineiston mukaan käräjätuomarilla ei ollut poikkeuksellisen runsaasti asioita käsiteltävänään. Hänen työmääräänsä oli päinvastoin vähennetty muun muassa siirtämällä vanhoja juttuja muille tuomareille.

Jonkan mielestä asioiden käsittely oli kestänyt niiden laatuun nähden kohtuuttoman pitkään.

Käräjätuomari on saanut laillisuusvalvojilta jo aiemmin kaksi huomautusta käsittelyn viipymisestä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Peli poikki -mielenosoituksessa nähty banderolli ihmetyttää – ketä vastaan mieltä osoitettiin?

  2. 2

    Tältä näyttää Cheekin perhe – Jere-veli julkaisi harvinaisen yhteiskuvan

  3. 3

    Kuvat: ”Maailman vaarallisin nainen” teki rumaa jälkeä vastustajansa kasvoille

  4. 4

    Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

  5. 5

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Sisko sai enemmän perintöä kuin veljet – professori kertoo, missä tilanteissa voi jättää jopa kokonaan perinnöttä

  7. 7

    Heidän elämäänsä hallitsevat fantasiat joukkosurmista – IS-raportti Suomen vaarallisimmista ihmisistä

  8. 8

    Tanssii tähtien kanssa -tähden ex-aviomies oli huijari: keksitty sukunimi, naimisissa samaan aikaan toisen naisen kanssa...

  9. 9

    World Cupissa kryptinen lehdistötilaisuus – Venäjän päävalmentajan välinpitämättömyys sai toimittajat nauramaan

  10. 10

    Pettyneeltä Ovetshkinilta viileä viesti venäläiselle NHL-konkarille: ”Ei kannata puuttua muiden asioihin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

  2. 2

    Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

  3. 3

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  4. 4

    Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

  5. 5

    Levyraadin legendat Pirkko Liinamaa, 84, ja Klaus Järvinen, 79, samaa mieltä suomiräpistä – ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

  6. 6

    World Cupissa kryptinen lehdistötilaisuus – Venäjän päävalmentajan välinpitämättömyys sai toimittajat nauramaan

  7. 7

    Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

  8. 8

    Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

  9. 9

    Sisko sai enemmän perintöä kuin veljet – professori kertoo, missä tilanteissa voi jättää jopa kokonaan perinnöttä

  10. 10

    Video näyttää Turun bussipalon karut jäljet – epäilty tuhotyö veti linja-autoyhtiön johtajan hiljaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  2. 2

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  3. 3

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  4. 4

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  5. 5

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  6. 6

    Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

  7. 7

    Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

  8. 8

    Sara Forsberg julkaissut useita sekavia videoita – menettänyt Instagram-seuraajia: ”Hankkiudumme eroon feikeistä ihmisistä”

  9. 9

    Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

  10. 10

    ”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Peli poikki -mielenosoituksessa nähty banderolli ihmetyttää – ketä vastaan mieltä osoitettiin?

  2. 2

    Tältä näyttää Cheekin perhe – Jere-veli julkaisi harvinaisen yhteiskuvan

  3. 3

    Kuvat: ”Maailman vaarallisin nainen” teki rumaa jälkeä vastustajansa kasvoille

  4. 4

    Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

  5. 5

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  6. Näytä lisää