Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi pidätti kelloryöstöstä epäillyt

Helsingin poliisi on pidättänyt kaksi Lindroosin kultakaupan ryöstöstä epäiltyä miestä. Virolaisia miehiä epäillään törkeästä ryöstöstä todennäköisin syin.

Poliisi otti miehet kiinni keskiviikkona pian puoliltapäivin tehdyn ryöstön jälkeen. Kaksi epäiltyä on yhä karkuteillä, eikä saaliksi saatuja kelloja ole löydetty. Poliisi jatkoi torstaina ryöstäjien etsintöjä.

Poliisi on saanut tapauksesta yleisövihjeitä ja kaipaa niitä yhä lisää. Tutkinnassa hyödynnetään myös Lindroosin valvontakameran nauhoja, joille ryöstö on tallentunut.

Asiakas pakeni rosvoja vessaan

- Joku otti minua kiinni olkapäästä ja heitti rajusti vasten takaseinän kaappeja.

Helsinkiläisnaisen järkyttävä kokemus oli alkanut muutamaa sekuntia aiemmin. Koruliikkeeseen oli rynnännyt neljä miestä aseet ojossa.

Röyhkeä ryöstö tapahtui kello 11.40 Lindroosin kultasepänliikkeessä Helsingin Aleksanterinkadulla. Ryöstäjät saivat saaliikseen arvokelloja.

- Olin tullut liikkeeseen pari minuuttia aiemmin ostamaan korua pojalleni. Myyjä oli jo ehtinyt näyttää korua, kun yhtäkkiä alkoi hirveä huuto, nainen kertoo.

Hän ei ehtinyt kuulla, mitä kieltä miehet huusivat. Hän päätteli kuitenkin, etteivät he olleet suomalaisia.

Samassa hänet heitettiin liikkeen takaseinään, ja hän osui rajusti päin kaappeja.

Ryöstäjät hellittivät huomionsa naisesta ja vaativat aseilla uhaten myyjiltä koruja. Yksi liikkeen myyjistä oli naisen lähellä. Ryöstäjien huomaamatta myyjä viittasi vaivihkaa takahuoneen ovea. Myyjä ja nainen kiirehtivät ääneti ovesta ulos.

- En ollut koskaan aiemmin ollut siellä. Huomasin kuitenkin wc:n oven.

Molemmat juoksivat wc:hen.

- Sitten lukitsimme oven ja odotimme siellä hiljaa, nainen kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  2. 2

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  3. 3

    IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

  7. 7

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

  10. 10

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  2. 2

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  3. 3

    IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. Näytä lisää