Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Emäsalon surmassa palattiin tytön kuolinpaikalle

Taposta syytetty 24-vuotias ruotsalaismies palasi eilen 17-vuotiaan tytön kuolinpaikalle Porvoon Emäsalon metsään.

Metsässä hän näytti katselmukseen osallistuneille käräjäoikeuden jäsenille kiven, jonka luo hän jätti tytön virumaan viime syyskuussa.

Tyttö löydettiin kuolleena noin viiden metrin päästä isomman kiven luota kolme päivää myöhemmin. Miehen mukaan hän ei ole siirtänyt tyttöä.

Miehen mukaan he tulivat metsän siimekseen syleilemään. Hän kertoi sitten tytölle, että hänellä on myös ruotsalainen tyttöystävä, josta hän ei halua luopua.

Tieto aiheutti miehen mukaan pitkän hiljaisuuden, jonka jälkeen tyttö kaivoi kirjepaperia jäähyväiskirjettä varten. Kirjoittamisen jälkeen tyttö nieli miehen mukaan tabletteja. 20 minuutin kuluttua ne alkoivat vaikuttaa.

- Kysyin, miten hän voi. Hän sanoi, että on väsynyt ja hänellä on lämmin, mies kertoi.

Miehen mukaan tyttö halusi surmata itsensä.

- En voinut vain istua ja katsoa. Yritin hälyttää apua tieltä, mies sanoi.

Hän ei siinä onnistunut ja palasi tytön luo, joka voi todella huonosti. Mies asetteli tytön pään niin, ettei se vahingoittuisi kiveä vasten, antoi jäähyväissuukon ja poistui paikalta.

Syyttäjä Anssi Hiivalan mukaan mies manipuloi tytön ottamaan lääkkeet ja käytti hyväkseen tytön henkistä tilaa ja psyykkistä yliotetta tyttöön.

Miehen asianajajan Ulf Månssonin mukaan miehellä on Aspergerin syndrooma, eikä tällainen ihminen kykene manipuloimaan ketään eikä saamaan psyykkistä yliotetta kenestäkään.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

  3. 3

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  4. 4

    ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

  5. 5

    Perussuomalaisten piirijohtaja valottaa Terhi Kiemungin potkujen taustoja

  6. 6

    MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

  7. 7

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  8. 8

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  9. 9

    Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

  10. 10

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

  3. 3

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  4. 4

    ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

  5. 5

    Perussuomalaisten piirijohtaja valottaa Terhi Kiemungin potkujen taustoja

  6. Näytä lisää