Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Brittiläisiä asvalttihuijareita pidätettiin Vaasassa

Mustasaaren poliisi pidätti kuusi asvalttitöillä huijannutta brittimiestä Vaasan Vaskiluodon leirintäalueella perjantain vastaisena yönä. Suomea taitamattomat miehet ovat kahden viikon ajan kaupitelleet Vaasan lähialueilla pihojen asvaltointitöitä, mutta useat asiakkaat ovat kokeneet tulleensa huijatuksi työn laadussa.

- Kaupittelua on tehty ovelta ovelle hyvinkin painostavalla tavalla ja on myös tapauksia, joissa miehet ovat aloittaneet työn ilman lupaa. Ihmiset ovat kiusallisessa tilanteessa päätyneet maksamaan työstä, mutta lopputulos ei olekaan ollut asvalttia vaan pikemminkin kasa levitettyä öljysoraa, tapauksen tutkinnanjohtaja, komisario Mikael Appel Mustasaaren poliisista kertoo.

Miehistä on tehty kuusi rikosilmoitusta, joiden jättäjissä on sekä yksityishenkilöitä että pieniä yrityksiä. Brittimiehet ovat Appelin mukaan perineet työstään 2 000-10 000 euron suuruisia summia. Yhteensä miesten käsiin on päätynyt arviolta noin 40 000 euroa.

- Poliisi tutkii, onko kyse petoksista vai kenties kuluttajansuojakysymyksistä, kun tuote ei ole vastannut luvattua, Appel selvittää.

Brittimiehet ovat tulleet maahan Ruotsin kautta, ja he ovat kuulusteluissa kertoneet tehneensä vastaavanlaista bisnestä myös Etelä-Ruotsissa. Sielläkin miesten puuhat ovat olleet esillä mediassa. Tiettävästi myös Tanskassa ja Norjassa on liikkunut vastaavanlaisia asvalttiyrittäjiä, kenties sama porukka.

Miehiä on kuulusteltu, ja poliisin on päätettävä heidän vangitsemisestaan tai vapauttamisestaan viimeistään maanantaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  4. 4

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

  5. 5

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  10. 10

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  4. 4

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

  5. 5

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  6. Näytä lisää