Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vihreä pätkäministeri juhlii rakentamalla junaratoja

Uusi ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) aikoi juhlia perjantaista nimitystään perhepiirissä.

- Toivon, että ehdin ajoissa kotiin. Todennäköisesti siinä rakennellaan junaratoja poikien kanssa, Tiilikainen kertoi juhlasuunnitelmistaan.

Luomuviljelijä Tiilikainen ei edusta perinteistä keskustajyrää, vaan hän on entinen vihreiden eduskuntavaaliehdokas.

- En ollut jäsen. Mies ja ajatukset ovat samat, vaikutuskanava on eri, eilen ministerivalansa vannonut Tiilikainen puolustautui.

Tiilikainen vakuutti olevansa ympäristöasioissa perinteisellä keskustan linjalla. - Talonpoikien perinteeseen kuuluu, että isäntä jättää tilansa perinnöksi vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin on itse saanut, Tiilikainen linjasi vihreyttään.

Isäntien kammoaman puoluevihreyden lisäksi Tiilikaisen taustasta löytyy huhujen mukaan toinenkin keskustalaisittain raskauttava todiste: Tiilikainen on kuulemma siviilipalvelusmies.

- Se ei pidä paikkansa. Olen vapautettu palveluksesta astman ja allergian takia, Tiilikainen oikoi sitkeitä sivarihuhuja.

Tiilikainen oli ehtinyt valmistautua pestiinsä huolella ja ensimmäinen tiedotustilaisuus sujui kuin vanhalta tekijältä.

Tuore ympäristöministeri ei kannata lisäydinvoiman rakentamista, jos hakemus tulisi eduskunnan äänestykseen.

- Toivon, että viides ydinvoimala valmistuu vaalikauden aikana. Sen jälkeen ehdoton painopiste on uusiutuvien energiavarojen käyttöönotto. Meillä ei ole tarvetta lisäydinvoiman rakentamiseen. Jos hakemus olisi tänään edessäni, vastaus olisi ei, Tiilikainen sanoi IS:lle. Tiilikaisen ministeripesti kestää Paula Lehtomäen (kesk) äitiysloman ajan. Perjantaina äitiyslomalle jääänyt Lehtomäki oli edellisen hallituksen aikana pois rivistä puolisen vuotta.

Toisen kauden edustaja

41-vuotias, toisen kauden kansanedustaja.

Vihreiden ehdokas 1995, keskustan jäsen vuodesta 1997.

Kotoisin Ruokolahden leijonapitäjästä.

Koulutukseltaan Joensuun metsämaisteri.

Siviiliammatiltaan metsänhoitaja, luomuviljelijä ja -yrittäjä.

Naimisissa, kaksi lasta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  4. 4

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  5. 5

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  6. 6

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

  9. 9

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  10. 10

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  6. 6

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  7. 7

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  4. 4

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  5. 5

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  6. Näytä lisää