Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tutkimus: Suomalaiset suhtautuvat uskontoon avarasti

Suomalaiset määrittelevät itsensä mieluiten kristityiksi (68 prosenttia) tai perusluterilaisiksi (56 prosenttia).

Yli kolmasosa suomalaisista uskoo, ettei uskonkäsityksiä voi todistaa eikä eri uskontojen oppien totuudellisuutta kannata vertailla. Kirkon tutkimuskeskuksen keväällä teettämässä kyselyssä haastateltiin yli 4 000:ta suomalaista.

Kyselyssä selvisi lisäksi, että lähes neljäsosa suomalaisista uskoo, että kaikki uskonnot opettavat samaa ikuista totuutta. Naisista näin ajattelee 28 ja miehistä 18 prosenttia.

Noin seitsemäsosa suomalaisista uskoo lisäksi, että kaikissa uskonnoissa on jossakin määrin totuutta. Joka seitsemännen mielestä uskonnot sisältävät tärkeitä inhimillisiä arvoja, vaikka ne pohjautuvat uskomuksiin.

Vain kuusi prosenttia uskoo totuuden löytyvän vain yhdestä uskonnosta. Vielä harvempi eli vain noin nelisen prosenttia ihmisistä pitää uskontoja epätosina ja ihmisille haitallisina uskomuksina.

Nämä näkemykset ovat tavallisempia miesten kuin naisten parissa ja yleisimpiä 15-24-vuotiaiden keskuudessa. Uskontokriittinen ajattelu on tavallista yleisempää pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella.

Itsensä määrittelee fundamentalistiksi vain joka sadas suomalainen. Uskonnollisesti konservatiiviksi mieltää itsensä vain kahdeksan prosenttia vastaajista. Vakaumukselliseksi ateistiksi määrittelee itsensä noin viisi prosenttia suomalaisista.

Kirkon tutkimuskeskuksen tammi-maaliskuussa teettämään kyselyyn vastasi 4 004 suomalaista. Kyselyn toteutti MDC RISC International Oy.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  4. 4

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  5. 5

    Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

  6. 6

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  7. 7

    Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

  8. 8

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  9. 9

    MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

  10. 10

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  4. 4

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  5. 5

    Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

  6. Näytä lisää