Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Venäläiskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa

Venäläinen kuljetuskone on käynyt Suomen ilmatilassa aamupäivällä. Puolustusministeriö epäilee koneen loukanneen Suomen ilmatilaa. Ministeriön mukaan kone tuli Porvoon edustalla 4,5 kilometriä Suomen puolelle.

Tiedotuspäällikkö Marko Luotonen pääesikunnasta kertoo, että Iljushin-76 -tyyppinen kone oli matkalla itään päin. Se viipyi puoli yhdentoista aikoihin aamupäivällä Suomen ilmatilassa kolme minuuttia.

Luotosen mukaan puolustusvoimat teki koneesta havainnon oman aluevalvontajärjestelmänsä kautta. Rajavartiolaitos on aloittanut asian tutkinnan.

Häkämies: Ilmatilanloukkaus
selvitetään viranomaisteitse

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) ei lähde arvioimaan Venäjän tämänpäiväisen ilmatilanloukkauksen syytä. Häkämies sanoi STT:lle, että asia selvitetään viranomaisten kesken.

Puolustusministeri muistuttaa, että samassa kohdassa on ollut vastaavan tyyppisiä tilanteita aiemminkin. Hän sanoo uskovansa, että asia saadaan viranomaiskanavien kautta "vastaavalle tolalle kuin edellisilläkin kerroilla".

Vanhanen: Ilmatilanloukkauksia
ei saa tapahtua

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) korostaa, että ilmatilanloukkauksia ei saa tapahtua.

Kyse on hänen mielestään jo lentoturvallisuudesta; tärkeää on, ettei poiketa lentoreiteistä.Vanhanen ei usko tapauksellaan olleen mitään tekemistä Suomen poliittisen keskustelun kanssa.

Vanhanen sanoi perjantaina iltapäivällä pitävänsä tärkeänä, että tapaus selvitetään. Hän siis haluaa normaalin selvityksen Venäjältä.

Kaksi ja puoli vuotta sitten Pietarin ja Kaliningradin lentoreitillä tapahtui 11 ilmatilanloukkausta. Tuolloin loukkausten selvittely aloitettiin pääministerien voimin. Selvityksensä jälkeen Venäjä pahoitteli tapahtunutta.

Edellisen kerran venäläiskone tuli Suomen ilmatilaan puolitoista vuotta sitten. Silloin syynä oli epätietoisuus karttamerkinnöissä.

Ilmatilaa on loukattu ennenkin

- 19.5.2005: MTV3 uutisoi Kaliningradiin lentävien venäläisten sotilaskoneiden loukanneen toistuvasti Suomen ilmatilaa. Ulkoministeriö vahvistaa tiedon.

- 31.5.2005: Suomi ei tyydy Venäjän Suomen-suurlähettilään suulliseen vastaukseen Suomen jo 29. huhtikuuta asiasta jättämään noottiin.

- 7.6.2005: Alueloukkaukset ovat esillä Suomen pääministerin Moskovan-vierailulla, mutta Venäjän pääministeri Mihail Fradkov ei suoraan myönnä niitä. Pääministeri Matti Vanhanen saa kuitenkin lupauksen lentotarkkuuden kohentamisesta. Suomi tyytyy Venäjän raporttiin ja asia pyyhitään pois poliittiselta pöydältä.

- 15.6.2005: Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta päättää, että hallitus tiedottaa jatkossa kaikista selkeistä ilmatilan loukkauksista.

- 5. 8.2005: Venäläinen sotilas-Tupolev loukkaa jälleen Suomen ilmatilaa. Ulkoministeriö lähettää Venäjälle selvityspyynnön.

- 9.8.2005: Venäjä tunnustaa tapahtuneen, pahoittelee sitä ja lupaa laittaa lentäjänsä koulutukseen. Suomi on tyytyväinen Venäjän vastaukseen.

- 22.4.2006: AN-72-tyyppinen sotilaskone loukkaa Suomen ilmatilaa Suomenlahdella.

- 24.4.2006: Ulkoministeriö pyytää selvitystä ilmatilan loukkauksesta.

- 4.5.2006: Venäjän viranomaiset kertovat loukkauksen johtuneen paikannimisekaannuksesta ja pahoittelevat sitä.

- 14.9.2007: Porvoon edustalla havaitaan mahdollinen ilmatilan loukkaus. Iljushin-kuljetuskoneen reitti on sama kuin aiemmilla kerroilla. Rajavartiolaitos käynnistää asian tutkinnan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

  3. 3

    Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

  4. 4

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  5. 5

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  6. 6

    Johnny Deppin teinitytär hätkähdytti asullaan – mallilupauksella erittäin syvään uurrettu kaula-aukko

  7. 7

    Ikionnelliselta Krista Pärmäkoskelta kova lupaus: ”Kulta on tiistaina lähellä!”

  8. 8

    Kova taklaus puhutti Tampereella – SM-liigan kaikkien aikojen jäähykuningas ajettiin ulos

  9. 9

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  10. 10

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  10. 10

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

  3. 3

    Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

  4. 4

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  5. 5

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  6. Näytä lisää