Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Maahanmuuttajilla Suomessa salaisia turvakoteja

Suomessa on toiminut vuodesta 2004 lähtien ensimmäinen vain maahanmuuttajanaisille tarkoitettu turvakoti, Mona-koti. Turvakoti toimii eri yksiköissä Etelä-Suomessa. Tämän tarkemmin sen sijainnista ei ulkopuolisille kerrota.

- Yksittäinen talo ei pysy pitkään salassa. Toiminta on hajautettu uhrien turvallisuuden takaamiseksi, kertoo turvakodin johtaja ja Monika-Naiset Liitto ry:n (Monien kulttuurien naiset) toiminnanjohtaja Reet Nurmi.

Turvakodissa on johtajan lisäksi viisi työntekijää, joista IS tapasi yhden. Parhaillaan turvakotiin on sijoitettuna kuusi naista ja neljä 4-14-vuotiasta lasta. Asuntojen koot vaihtelevat.

Äidillä ja yhdellä lapsella on käytettävissään 20-25 neliön asunto.

Kun nainen saapuu turvakotiin, työntekijä asuu hänen kanssaan kellon ympäri pari päivää ja elää hänen rinnallaan arkea.

- Käyn kaupassa, jos nainen ei itse jaksa. Menemme kävelylle ja kirjastoon. Joskus pidän jumpan ja luen lapsille satuja, työntekijä kertoo.

Osa naisista opiskelee suomea. Jotkut ovat työharjoittelussa ja toiset työttömänä. Asukkaiden viikko-ohjelmaan kuuluu muun muassa saunomista ja liikuntaa. He myös keskustelevat sosiaalityöntekijän kanssa.

Moni naisista on elänyt väkivallan keskellä niin suljetussa piirissä, etteivät he osaa hoitaa vieraassa maassa edes perusasioita. Työntekijät opettavat tarpeen vaatiessa, miten käydään kaupassa ja pankissa.

- Monella naisella ei ole ollut edes omaa pankkitiliä, Nurmi kertoo.

Naiset voivat käyttää puhelinta ja liikkua ulkona rajoitetussa määrin. Päästyään pois väkivallan ikeen alta naiset kokevat riemua pienistäkin asioista.

- Yksi nainen ilahtui, kun hän sai itse valita kaupassa suosikkishampootaan. Aikaisemmin hänen miehensä oli käyttänyt kaikki rahat, työntekijä sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

  3. 3

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  6. 6

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  7. 7

    Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

  8. 8

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  9. 9

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  10. 10

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  6. 6

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  7. 7

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  8. 8

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

  3. 3

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  6. Näytä lisää