Rauno, Raine, Rainer

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vihdoin perillä!

Kovaonninen Silja Europa saapui vihdoin Turkuun puoli viiden aikoihin. Laiva oli myöhässä alkuperäisestä aikataulustaan 22 tuntia. Aluksella oli lähes 1 400 matkustajaa ja lähes 300 miehistön jäsentä.

Tallink-Siljan turvallisuuspäällikön Mikael Lindholmin mukaan alus on poissa käytöstä ainakin viikon. Silja Europa joudutaan telakoimaan, että sen vaurioitunut peräsinakseli saadaan korjattua. Vielä ei tiedetä, mistä peräsinakselin hajoaminen johtuu.

Turun Sanomien mukaan Suomessa ei ole alukselle tällä hetkellä telakointipaikkaa, joten varustamo etsii sellaista Latviasta, Riikasta ja Puolasta. Lehden mukaan varustamo paikkaa rahtiliikennettä ajamalla Sea Windillä nykyisen viiden vuoron sijasta seitsemän vuoroa. Sitä ei ole vielä päätetty, hankkiiko Tallink Silja toisen laivan korvaamaan Silja Europalta pois jäävät vuorot.

Hätäkäännös kapeassa kohdassa

Silja Europan peräakseliin tuli vika eilen iltapäivällä noin kello 15.40 Sottungan länsipuolella, kapeassa kohdassa. Alus joutui alentamaan nopeuttaan rajusti 17 solmun vauhdissa ja tekemään tiukan käännöksen, ettei se olisi ajautunut päin läheistä saarta.

Tallink Siljan mukaan alus ei ollut missään vaiheessa ajautumassa karille, vaan se oli koko ajan miehistön hallinnassa.

Miehistö sai ohjattua aluksen nopeasti alkuperäiselle reitilleen. Alus pyöri koko yön ympyrää Sottungan edustalla. Maanantaina aamulla sen avuksi saapui hinaaja, joka huolehti aluksen turvallisesta pääsystä Turkuun.

Tallink Silja on avannut laivassa olleille matkustajille erikoisnumeron, josta saa lisätietoja asiasta. Puhelinnumero on 010 804 126 ja se on avoinna arkisin klo 8-21, lauantaina ja sunnuntaina klo 10-18.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

  2. 2

    Stadin derbyn karu saldo: Irronnut sormenpää, päävamma soihdusta, 10 kiinniottoa ja 5 lastensuojeluilmoitusta

  3. 3

    Tekikö Mikael Gabriel ”Cheekit”? ”Ehkä kaikkien aikojen jakso”

  4. 4

    Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

  5. 5

    Eurojackpotissa oli tarjolla 76 miljoonaa euroa – yksi onnekas sai 2,4 miljoonaa

  6. 6

    Naapurit järkyttyivät Saksan karmeasta vauvalöydöstä – ”Tällaista näkee vain televisiossa”

  7. 7

    Britannian isorintaisin isoäiti mykisti tv-katsojat – sulhanen muikeana, juontaja ei voinut olla tuijottamatta povea

  8. 8

    Trumpilta raju aamuöinen purkaus Miss Universumia vastaan – ”Katsokaa hänen seksinauhansa”

  9. 9

    Totuus perjantaipullosta – näitä juomia suomalaiset hakevat perjantaisin Alkosta

  10. 10

    Näitä nimityksiä suomalaiset käyttävät nykyään sukuelimistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

  2. 2

    Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

  3. 3

    Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

  4. 4

    Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

  5. 5

    Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

  6. 6

    Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

  7. 7

    Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

  8. 8

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  9. 9

    Karmea löytö Saksassa: matkalaukussa sekä elävä että kuollut vauva

  10. 10

    Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  4. 4

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  5. 5

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  6. 6

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  7. 7

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  8. 8

    Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

  9. 9

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  10. 10

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

  2. 2

    Stadin derbyn karu saldo: Irronnut sormenpää, päävamma soihdusta, 10 kiinniottoa ja 5 lastensuojeluilmoitusta

  3. 3

    Tekikö Mikael Gabriel ”Cheekit”? ”Ehkä kaikkien aikojen jakso”

  4. 4

    Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

  5. 5

    Eurojackpotissa oli tarjolla 76 miljoonaa euroa – yksi onnekas sai 2,4 miljoonaa

  6. Näytä lisää