Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Joulukinkku houkuttelee viime vuosia vähemmän

Joulukinkkujen kulutus on laskenut Suomessa viime vuosina. Viime jouluna kinkkua syötiin melkein kymmenesosa vähemmän kuin vuonna 2004.

Finfoodin mukaan viime jouluna Suomessa kului 6,2 miljoonaa kinkkukiloa ja kaksi vuotta aiemmin 6,7 miljoonaa kiloa.

- Kinkun osuuden väheneminen voi johtua siitä, että muita jouluruokia on tarjolla entistä enemmän. Vaikka kinkku on edelleen tärkeä jouluna, niin määrällisesti sitä ei syödä niin paljon, arvelee tiedotuspäällikkö Riitta Stirkkinen Finfoodista.

Finfoodin tilastoista ei näy, miten kinkkujen kulutukselle on käynyt pidemmällä ajanjaksolla.

Pikkukinkut valtaavat alaa

Kinkku on edelleen joulupöydän kuningas, sillä seitsemään kymmenestä taloudesta aiotaan ostaa Finfoodin mukaan kinkku. Kinkuista yi 90 prosenttia on kotimaisia.

Perinteiset kokonaiset kinkut ovat menettäneet markkinoita erilaisille valmisteille. Perinteisten kinkkujen osuus oli vuonna 2004 vajaa kolmasosa kaikista kinkuista ja viime vuonna enää alle neljäsosa. Perinteinen kinkku on kinkuista isoin, se painaa 10-12 kiloa.

Kinkkumarkkinoiden valtias on jo monia vuosia ollut noin viiden kilon juhlakinkku. Kymmenestä kinkusta juhlakinkkuja on neljä. Juhlakinkku on pakattu verkkoon ja leikattu luuttomaksi.

Kinkuista kinkkurullia taas on lähivuosina ollut viidennes ja kypsiä kinkkuja runsaat kymmenen prosenttia.

Kalkkunaa syötiin viime jouluna noin 400 000 kiloa, mikä on alle kymmenesosa kinkun määrästä. Joulukalkkunaa syödään eniten rintafileinä sekä rullina.

Joulun odotus alkaa kirkoissa tänään ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Päivä on kirkoissa toiseksi suosituin juhlapyhä jouluaaton jälkeen.

KINKKUFAKTAA

Seitsemän kymmenestä suomalaistaloudesta aikoo ostaa jouluksi kinkun.

Yli 90 prosenttia kinkun ostavista aikoo hankkia suomalaisen kinkun.

Noin 8 prosenttiin talouksista aiotaan hankkia pelkästään kalkkuna ja 7 prosenttiin kinkku ja kalkkuna.

Viime vuonna Suomessa syötiin 6,2 miljoonaa kiloa kinkkua eli reilu kilo jokaista suomalaista kohden.

Kinkuista runsaat 8 prosenttia oli tuotu ulkomailta, pääasiassa Tanskasta ja Saksasta.

Valtaosa kinkuista myytiin pakastettuina tai tuoresuolattuina ja paistettiin kotona, mutta aiempaa useampaan talouteen kinkku ostettiin valmiiksi kypsennettynä.

Kalkkunaa suomalaiset söivät viime vuonna 401 000 kiloa.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  7. 7

    Carl Bildt jatkaa Trumpin Ruotsi-puheiden kummastelua – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

  8. 8

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  9. 9

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  10. 10

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. Näytä lisää