Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Paavo Lipponen raivosi Ruotsin ex-pääministerille vessajonossa

Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson kertoo muistelmissaan, miten Nelson Mandela pelasti hänet Paavo Lipposen kiukunpuuskalta. Tämä tapahtui vessajonossa EU-johtajien kokouksessa kesällä 1998.

Perssonin ja Lipposen suhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Perssonin mukaan he olivat eri mieltä EU:n laajentumistahdista ja -tavasta.

Pääministerit odottelivat Etelä-Afrikan presidentin Nelson Mandelan esiintymistä EU-kokouksessa Englannin Cardiffissa kesäkuussa 1998.

- Tauolla sattui niin, että vessajonossa suurikasvuinen Lipponen oli edelläni. Hän oli kiukkuinen. Lipponen oli raivoissaan, hän kirjaimellisesti säteili kiukkua. Luultavasti olin sanonut puheenvuorossani jotakin, joka ei sopinut hänelle ja Suomelle, Persson kirjoittaa teoksessaan Min väg, mina val (Minun tieni, minun valintani).

- Paavo Lipponen kääntyi puoleeni ja sanoi matalalla selvällä äänellä painottaen jokaista tavua, minkä vuoksi hänen puheensa on aina niin hidasta: Sinä saat varoa!

- Se tuntui erittäin kiusalliselta, mutta juuri siinä silmänräpäyksessä vessanovi, jonka takana olimme jonottaneet, aukeni ja sieltä astui ulos iloinen Nelson Mandela. Hän katsoi minua ja Paavoa, tervehti ystävällisesti ja vaihdoimme muutaman sanan. Kaikki laukesi siihen.

Persson puhui episodista myös STT:lle tiistain tiedotustilaisuudessa, jossa hän vakuutti myös sopineensa Lipposen kanssa.

- Olen, olen. Toki olemme sopineet kiistamme. Minähän osallistuin Paavon viimeiseen vaalitaisteluunkin. Lipponen on monessa suhteessa suuri eurooppalainen valtiomies.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  3. 3

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  4. 4

    Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

  5. 5

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  6. 6

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  7. 7

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  8. 8

    Rakastunut Olli Lindholm ylistää uutta naisystäväänsä Eveliinaa, 35: ”Aidosti välittää mun asioista”

  9. 9

    Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

  10. 10

    Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  6. 6

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  9. 9

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  10. 10

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  3. 3

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  4. 4

    Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

  5. 5

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  6. Näytä lisää