Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

"Taas mää tapoin"

Tampereen käräjäoikeus on vanginnut 47-vuotiaan miehen epäiltynä entisen aviovaimonsa taposta. Vangitulla on poikkeuksellisen synkkä rikoshistoria.

Uhri löydettiin surmattuna Tampereen Nekalasta tiistaina.

Miehestä olisi nuorempana voinut tulla juhlittu kiekkosankari. Hän oli aikoinaan Suomen lupaavimpia kiekkojunioreita.

- Sitten viina vei miehen, kertoo nuoruudenaikainen tuttu.

- Armeijan jälkeen elämä meni solmuun. Alkoi tulla pahoinpitelyjä ja muita kahnauksia, toinen tuttu kertoo.

Miehen tilillä on tappoja, tapon yrityksiä, kuolemantuottamuksia, pahoinpitelyjä ja taksiryöstöjä.

Teon syynä saattaa olla mustasukkaisuus. Mies yritti yön kuluessa murtautua erääseen naapuriasuntoon. Ex-vaimo oli ollut siellä joskus yötä.

- Jos hän olisi päässyt ovesta sisään, minäkin olisin vainaa, sanoo asunnon isäntä.

Tiistaiaamuna mies vaati tuttavaltaan kyytiä Nekalan atomikylään.

- Toiset jatkoivat asunnossa ryyppäämistä, kertoo kyytimies.

- Autossa hän sai raivarin ja huusi: "Taas mää tapoin! Miks mulle aina käy näin?", kyytimies kertoo.

- En aluksi uskonut hänen puheitaan. Sitten hän sanoi, että "tapoin Pätkän". Sillä nimellä kutsuttiin hänen entistä vaimoaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  5. 5

    Testaa, miten sinkku olet!

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

  9. 9

    Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

  10. 10

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  3. 3

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  10. 10

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  5. 5

    Testaa, miten sinkku olet!

  6. Näytä lisää