Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Huhtiniemestä löytyi ihmisluita

Huhtiniemen kaivauksissa Lappeenrannassa on löydetty yhdestä paikasta luun kappaleita. Tutkimusryhmän mukaan ne ovat todennäköisesti peräisin kahdesta eri ihmisestä.

Luita ei kuitenkin ole vielä pystytty tarkemmin ajoittamaan.

Oikeushammaslääkäri Helena Rannan mukaan luunpalasia on yhteensä 15-20. Luiden ajoittaminen on hankalaa, sillä Huhtiniemen maaperää on vuosien varrella myllätty niin monesti, että maakerrokset ovat sekoittuneet.

Löydöissä ei myöskään ole kasvoluita tai hampaita, joista ajoitus olisi varmempaa.

- Arvaukseni on, että luut eivät todennäköisesti ole esihistoriallisia eivätkä 1700-luvulta. Luultavasti kyseessä ovat miesten luut. Ne voivat olla 1800- tai 1900-luvuilta, sanoi Ranta.

Tutkimusryhmän arkeologian asiantuntija, professori Mika Lavento kertoi tiedotustilaisuudessa tänään, että kaivauksissa on löydetty myös asepuvun osia.

Apua Saddamin
joukkohautojen tutkimuksista

Tutkimusryhmä on jakanut Huhtiniemen erilaisiin kaivualueisiin geofysikaalisten mittausten perusteella. Niitä käytettiin mm. Irakissa, kun selviteltiin Saddam Husseinin hallinnon aikaisia joukkohautoja.

Kaivupaikoista otetaan myös kolmiulotteisia kuvia uudella lasermenetelmällä. Työn alkuun on päästy nyt kolmessa tutkimuskohteessa.

Tutkimusryhmä on täydentänyt tietojaan Huhtiniemen historiasta kuulemalla mm. paikallisia ihmisiä ja vertailemalla Lappeenrannan kaupungin aiempia esitutkimuksia alueelta.

Tämän viikon maanantaina alkaneille Huhtiniemen kaivauksille on varattu aikaa kuukausi. Kaivauksiin on saatu rahaa 40 000 euroa Suomen Kulttuurirahastolta.

Huhu teloitetuista
rintamakarkureista

Huhtiniemen tapahtumista liikkuu paljon huhutietoa, mutta vähän faktaa, totesi professori Erkki Vuori Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitokselta.

- Nyt on tarkoitus saada huhupuheille loppu niin, että tähän aiheeseen ei enää kenenkään tarvitse palata. Ei ole hyvä, että tällainen asia on auki vuosikymmeniä, hän muistutti.

Huhujen mukaan Huhtiniemeen olisi haudattu joukkohautaan jatkosodan aikaisia rintamakarkureita. Miehet olisi teloitettu salaisen kenttäoikeuden päätöksellä.

Huhtiniemi on nykyisin leirintäalueena, mutta siellä on aiemmin toiminut mm. puolustusvoimien yksiköitä.

Huhtiniemen kaivauksia johtaa professori Mika Lavento ja oikeustieteellisestä tutkimuksesta vastaavat professorit Erkki Vuori, Antti Sajantila ja oikeushammaslääkäri Helena Ranta.

Kenttätutkimuksiin osallistuu viisi arkeologia, kolme alan opiskelijaa ja keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion tutkija. (STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

  3. 3

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  6. 6

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  7. 7

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  8. 8

    Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

  9. 9

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  10. 10

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  9. 9

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

  3. 3

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  6. Näytä lisää