Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lahden vanhussurmasta syytetty kiistää

Yli 70-vuotiaan naisen taposta syytetty 40-vuotias mies kiisti osuutensa henkirikokseen maanantaina Lahden käräjäoikeudessa.

Kuulustelukertomuksista poiketen hän kuitenkin myönsi olleensa Kokkokalliontien asunnossa, josta naisen miesystävä tapasi uhrin kuoliaaksi puukotettuna marraskuun alkupuolella.

Henkirikoksesta epäiltynä pidätettiin ensin miesystävä, mutta hänellä oli pitävä alibi.

40-vuotias mies yhdistettiin surmaan vasta sen jälkeen, kun hän käytti uhrin pankkikorttia muutama päivä kuoleman jälkeen.

Syytetty väittää löytäneensä pankkikortin ja naisen puhelimen SIM-kortin Tenava-Tonttilan asuinalueen ostoskeskuksen nurkilta. Hän ei osannut kertoa oikeudelle, mistä hän oli saanut haltuunsa uhrin matkapuhelimen, jonka hän myi naisen kuolemaa seuranneena päivänä.

Syyttäjä Pasi Pälsin mukaan syyllisyyden puolesta puhuvat myös dna-tutkimukset. Syytetty oli juonut naisen kotoa löytyneestä olutpullosta, ja toisaalta hänen takistaan löydettiin uhrin verta.

Samaa verta tavattiin myös naisen talvihanskoissa, jotka syytetty väitti löytäneensä lähiöravintolasta.

Todistajien mukaan uhri ja tekijäksi epäilty tapasivat surmaa edeltäneenä iltana lähiöravintolassa ja siirtyivät eri reittejä naisen kotiin.

Syytetyn mukaan asunnolle jäi vielä tuntematon pariskunta, kun hän itse poistui.

Syyttäjä vaati miehelle yhtätoista vuotta vankeutta taposta. Lisäksi pitäisi laittaa täytäntöön vanha ehdonalainen tuomio.

Uhrin sisar haluaa 5 000 euroa kärsimyksistään sekä runsaat tuhat euroa korvausta kuluistaan.

Lahden käräjäoikeus lupasi tuomionsa 22. helmikuuta.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  8. 8

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  9. 9

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  10. 10

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  6. Näytä lisää