Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Saako opettajalla olla MS-tauti?

Kelpaako MS-tautia sairastava henkilö ala-asteen opettajaksi? Tampereen koulutuslautakunnan ja työterveyslääkärin mielestä ei.

Tampereen yliopistollisen keskussairaalan TAYS:n neurologien, koulun kaikkien opettajien ja vanhempainyhdistyksen sekä Hämeenlinnan hallinto-oikeuden mielestä taas kyllä.

Hallinto-oikeuden mukaan Tampere rikkoi lakia, kun se ei vahvistanut MS-tautia sairastavan opettajan valintaa virkaansa.

Tampere puolestaan valitti hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO:lta halutaan ennakkopäätös siitä, minkä lääkärin lausunnon perusteella päätetään kelpoisuudesta virkaan.

Nainen valmistui opettajaksi alkuvuodesta 2001 ja siirtyi määräaikaiseksi luokanopettajaksi Tampereelle. Elokuussa 2003 hän vaihtoi nykyiseen kouluunsa.

Viime toukokuussa koulutuslautakunta valitsi naisen koulunsa luokanopettajan vakituiseen virkaan. Opettajan MS-tauti oli koko koulun tiedossa. Opettaja oli tehnyt työnsä hyvin, eikä tauti aiheuttanut mitään erityisjärjestelyjä.

Virkaan valittu opettaja toimitti lainmukaiset todisteet rikosrekisteristään ja terveydentilastaan.

Työhöntulotarkastuksen tehnyt ja neurologia kuullut työterveyslääkäri piti opettajaa "rajoitteisesti sopivana" virkaan. Työterveyslääkärin mielestä työnkuvasta olisi karsittava liikunnanopetus ja mahdollisesti muu opetus, jossa tapaturman riski on olemassa.

Koulutuslautakunta päätti äänin 6-5, että MS-tautia sairastavan opettajan valinta virkaan raukeaa.

Nainen hoitaa opettajan tehtäväänsä nyt määräaikaisena heinäkuun loppuun.

Tampereen kaupunginhallitus ottanee asian käsittelyynsä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  4. 4

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Entinen lemmikkihotelli palaa Helsingissä – ”Kyllä se rankka tulipalo on”

  8. 8

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  9. 9

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  4. 4

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. Näytä lisää