Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuomiokapituli ei rankaise naisparin siunaamisesta

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli päätti tiistaina, että se ei rankaise naisparin siunannutta pappia Leena Huovista. Kapitulin päätös syntyi yksimielisesti.

Ryhmä teologian opiskelijoita teki kaksi vuotta sitten tapahtuneesta siunauksesta kantelun. Kantelijat pyysivät tuomiokapitulia tutkimaan, onko samaa sukupuolta olevan parin rekisteröidyn suhteen siunaaminen mahdollista Helsingin hiippakunnassa.

Leena Huovinen itse kertoo siunanneensa helsinkiläisessä ravintolassa parisuhteensa rekisteröineen naisparin. Hän korostaa, että kyse ei ollut varsinaisesta kirkollisesta toimituksesta.

Hiippakunnan piispa Eero Huovinen kävi tapauksen tiimoilta keskusteluja Leena Huovisen kanssa. Keskustelujen perusteella tuomiokapituli vakuuttui, että Leena Huovinen on pappina toimiessaan sitoutunut kirkossa tehtyihin yhteisiin päätöksiin. Näin ollen kantelu ei antanut aihetta muihin toimiin.

Eero Huovinen ja Leena Huovinen eivät ole sukua. Leena Huovinen on Helsingin seurakuntayhtymän korkeakoulupastori ja toimii myös Suomen olympiajoukkueen kisapappina.

"Kirkko sitoutunut
avioliiton siunaamiseen"

Hiippakunnan piispa Eero Huovinen totesi tiedotustilaisuudessa, että samaa sukupuolta olevan parin parisuhteen kirkollinen siunaaminen ei ole mahdollista. Asiaa käsitellään parhaillaan piispainkokouksessa.

Piispa lähetti helmikuussa 2002 kirjeen Helsingin hiippakunnan kirkkoherroille. Siinä hän totesi, että jos kirkko siunaisi homoseksuaalisen parisuhteen, se merkitsisi perustavaa muutosta kirkon avioliittokäsitykseen.

- Parisuhteen siunaaminen ei ole mahdollista. Kirkko on sitoutunut avioliiton siunaamiseen, Eero Huovinen sanoi tiistaina.

Tiistainen päätös on ennakkopäätöksen luonteinen, sillä kapituleissa ei ole aiemmin käsitelty vastaavia tapauksia. Eero Huovinen ei kuitenkaan pitänyt kapitulin päätöstä ennakkopäätöksenä.

- Minä pidän tätä kantelua puheenvuorona kirkon parisuhdekeskusteluun. Tämä osoittaa, että keskustelu on kärjistynyt.

Eero Huovinen sanoi kaipaavansa kirkossa avointa keskustelua vaikeista asioista, kuten homoparien siunaamisesta.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  3. 3

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

  4. 4

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  5. 5

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  6. 6

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  7. 7

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  8. 8

    Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

  9. 9

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  10. 10

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  3. 3

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

  4. 4

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  5. 5

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  6. Näytä lisää