Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vanhanen harkitsee lisärajoituksia aseiden säilytykseen

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mielestä on syytä harkita uusia rajoituksia aselainsäädäntöön.

Vanhanen sanoi pääministerin haastattelutunnilla Yleisradion Radio Suomessa, että hänelle oli yllätys, kuinka helppoa Jokelan kouluampujan oli hankkia itselleen ase.

Vanhasen mielestä tarkkuusaseet voitaisiin määrätä säilytettäviksi ampumaradoilla eikä kodeissa. Metsästysaseita ei tarvitsisi samalla tavoin rajoittaa, koska niitä ei voi kuljetella huomaamatta.

- Tällainen ase jonka saa taskuun piiloon, niin kyllä on esitettävä kysymys, että miksi niitä saa olla ihmisillä kodeissa, Vanhanen sanoo.

Hallitus ilmoitti jo perjantaina ehdottavansa tiukennusta ampuma-aselakiin. Alaikäisten mahdollisuuksia saada aseita käyttöönsä on määrä rajoittaa.

Vanhanen ei halunnut arvioida, olisiko syytä vaatia aseenkantoluvan edellytyksenä lääkärintarkastusta. Varoaika ennen luvan myöntämistä voisi toisaalta olla harkittava ajatus.

Nettiä hyvin vaikea valvoa

Vanhanen ei uskonut, että Jokelan koulusurma olisi ollut mahdollista ehkäistä valvomalla internetiä tiukemmin. Satoja miljoonia sivuja ei voida helposti tarkkailla.

Hän huomautti, että netissä ei kanneta päätoimittajavastuuta kuten perinteisissä tiedotusvälineissä. Tietoa voi levittää kuka vaan.

- Pitää katsoa onko tässä jotain tehtävissä kansainvälisesti, että sivujen ylläpitäjille lisättäisiin vastuuta ja että rikollista aineistoa ei saisi olla.

Vanhasen mielestä olisi tärkeintä, että netissä uhkauksia näkevät kansalaiset ilmoittaisivat niistä viranomaisille. Hän kummasteli sitä, miksi ihmiset katsovat, ettei netissä esitetyllä aineistolla ole mitään väliä.

Pääministerin mukaan Jokelan selvityksessä pitää pohtia myös sitä, mitä oikeuksia viranomaisilla tulee olla seurata kansalaisten viestintää.

- Tästä tehdään laaja-alainen selvitys ja tutkimus ja selvitetään, että jos ampujalla oli kansainvälisiä yhteyksiä, niin miten ne keskustelut olisi saatu selville.

Lehdistön keskusteltava

Vanhanen sanoi odottavansa, että myös tiedotusvälineissä käydään keskustelua siitä, mentiinkö uutiskilpailun takia liian pitkälle haettaessa dramaattisia kuvia ja lausuntoja Jokelasta.

- Millä tavalla ala-ikäisiä saa kuvata julkisilla paikoilla tai kouluissa? Ne ovat kuvia, jotka ehkä vuosikymmeniä pyörivät julkisuudessa, Vanhanen pohti.

Hän korosti, ettei halua syyllistää ketään, mutta haluaa herättää asiasta keskustelua.

  • tuusula

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

  3. 3

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  4. 4

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  5. 5

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  6. 6

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

  9. 9

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  10. 10

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

  3. 3

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  4. 4

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  5. 5

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  6. Näytä lisää